Yrittäjä yrittää yhä uudelleen - vaikka Formulaa
Viime yönä espanjalainen Carlos johti joukkoja New Yorkin yössä. Hyperenerginen Carlos myi Nokialle aikanaan yrityksensä. Sittemmin Carlokselle yrityksiä ja kokemuksia on tarttunut reppuun valtaisasti. Formula-harrastus poiki Shanghaissa Carlokselle harvinaisen keikan. Kimi Räikköstä haastattelevalle Helsingin Sanomien Shanghain toimittajalle Lisetta Nykäselle (nimi oikein?) Carlos toimi formulakisojen hienouksien tulkkina. Nyt ratkihauska, villi entreprenööri Carlos rakentaa yhtiökumppaniensa, saksalaisen Fabianin ja Romanialais-Berliiniläisen Andreaksen kanssa haastajaa Googlen mainosmyyntiin. Ideaan ei moni usko ja rahoituksen kerääminen on haastavaa, mutta kuulin Star Trekin ohjaajalta ettei hänenkään elokuvaan kukaan aluksi uskonut.
Hampurilainen syntyi uudelleen
Päädyimme yhdessä illalliselle kaksi viikkoa aikaisemmin avautuneeseen eurooppalais-amerikkalaiseen fuusioravintolaan DBGB:n, East 1st Streetillä (osoite?). Tänään keskiviikkona heinäkuun 1. päivän DBGB -ravintolan innovatiivinen burgeri komeilee New York Times -lehden etusivulla.
Kohtuuhintainen, jokaikinen päivä täpotäynnä oleva ravintola kiteyttää burgereissaan New Yorkin hitin, omaperäisen ja yllätyksellisen version kansallisruoka hampurilaisesta.
Tarjolla on mm. ranskalaisversio tuhkajuustolla ja omena-sipuli Chutneyllä. Klassikko Yankee supermuhkealla patty-pihvilla ja juuri oikein jäähdytetyllä salaatilla ja cheddarilla. Muutenkin eksoottiset salatit kuten punajuurenledet, rucola, uuden koostumuksen saaneet briossimaiset sämpylät, luomumakkarat ja omassa keittössä keitetyt väkevät sipulihillokkeet ovat tehneet hamppareista salonkikelpoisia.
Jäätelöllä voi elää melkein puolivuotta
Työskennellessäni Usassa limpparikauppiaana vuonna 1995, en syönyt koko 4,5 kuukauden aikana yhtään hampurilaista. Rumat pihvi-sämpylämoskat tuntuivat mielikuvituksettomilta. Sen sijaan elin Ben n' Jerry's jäätelöillä, joiden jännittävät yhdistelmät, mm. piparitaikinaa, juustokakkua, jalopenoja jäätelössä, tuntuivat 1990-luvulla käsittämättömän omaperäisilta. Sittemmin Valiokin on tsempannut ja valitettavasti myynyt jäätelöt Nesteleelle. Onneksi Suomeen on alkanut syntyä kekseliäitä pikkujäätelötehtaita. Skaala tekee ruoan maulle harvoin hyvää.
Uusi hampurilainen ansaitsee innovaatio-oscarin
Nyt hampurilainenkin kelpasi, ainakin Soho Housen ja DBGB:n burgerit kannattaa kokeilla. Parasta Nykin keittiössä on mahtavankokoiset raikkaat salaatit, joiden kekseliäisyyden soisi löytävän tiensä suomalaisravintoloiden ja kahviloiden listoille. Dollari on euroon nähden "bargain", joten amerikkaan kannattaa nyt matkustaa vaikka vaan syömään purilainen ja vakoilemaan mitä uusia fantasian tuotteita markkinamiesten mekka on syytänyt kauppoihin.
Itsenäisyyspäivä on tilaisuus myydä vaikka mitä
"The 4th of July", jenkkien kansallispäivä on tulossa, mikä näkyy valtaisasti mainoksissa ja kampanjoissa. Pidetäänkö Suomessa itsenäisyyspäivää edeltävällä viikolla "Independence" myyntejä? Uudet itsenäisen hullut päivät kauppaketjuille ja tavarataloille?
Tulojako kasvaa - Duunarit köyhtyvät, luova luokka kukoistaa
The New York Times kertoi viikonloppuliitteessään Detroitin autotehtaiden kriisin ajaneen köyhyyteen satoja tuhansia perheitä. New Yorkissä tämä kamaluus ei vielä näy, vaikka monien palveluyrittäjien kerrotaan olevan vaikeuksissa. Trendikkäässä Meat Packing Districtissä on keskiviikkoa aamuna kuhina. Läppäreitä ja mobiililaitteita voi räplätä vaikka hotellin uima-altaassa. I Phone on edelleen "must have". Nokiaan törmää Usassa aniharvoin. Ja pesukoneessakin on nyt designia ja 10 eri värivaihtoehtoa. Kohta i-phonea ja astianpesukonetta ei erota muotoilultaan toisistaan.
Ps. Pahoittelen painovirheitä. Matkalla aikaa ei ole minuuttiakaan liikaa.
Kommentit