Lisa Sounio blogi

Kustantajakuuropiiloa ja marimekkoja...

Olin 1,5 vuorokautta kateissa. Kustannussopimusten rutistukset veivät mehut ja piilouduin Mustion Linnan liepeille toipumaan. Maalaismaisema kuivaa maalaistytön kyyneleet.

Aamuauringon valaistessa 300 vuotiaat tammet hopeisissa jääpuvuissaan köpötin aamiaiselle linnahotellin ravintolaan. Luomumunat saivat minut taas jaloilleen ja kirjoitin pätkään uutta kirjaa. Tosin tuskallisen lyhyen pätkän. Iltapäivällä sujautin lainakärryllä kaupunkiin savusaunaan ja katsomaan Marimekon syksy-talvi 2011/2012 muotinäytöstä.

Marimekon muotinäytös syysmallisto oli iloinen yllätys. Hernesaaren laivanrakennusterminaali kuhisi muoti- ja designalan vaikuttajia sekä kauniita, esiintymisestä hurmaantuneita ja sympaattisia säteileviä...tavismalleja! 

Designer Mika Piiraisen, japanilaisen ihastuttavan ja fiksun suunnittelijan Mai Ohtan ja suunnitteleija Piia Rinteen asuissa oli jujua, väriä ja joukossa muutamia suoranaisia helmiä. Muutaman perusvaatteen näytöksestä olisi voinut karsia ja lopuksi rävyttää ihan kunnolla, mutta silti Marimekon mallistot paranevat koko ajan. Japanilaisen Katsukon ylellisen printin valitsin näytöksen suosikiksi. Tsekatkaa kokoelma! Moni löytää sieltä monta suosikkia...vaikka jokaisessa suomalaisessa naisessa asuu pieni Marimekko designer :)

Kustannusalan sodasta kertovalle dekkarille tilaus....

Ulkona sataa jäisiä puikkoja, mutta mötikät eivät tunnu missään verrattuna kustannusalan kriisiin. Oikeastaan on kysymys oikeuksien raiskauksesta ja sisältöjen sisällissodista.

Törmäsin ratikassa filosofiin, joka kertoi valokuvaajaystävänsä olevan työttömänä marraskuusta, koska kuvaaja ei suostu allekirjoittamaan lehtitalon tyrkyttämää kaikki tekijän oikeudet kuvaajalta kahmaisevaa mutta vastuu virheistä kuvaajalle sysäävää sopimusta. Nielaisin. Ehkä minun pikkutaistoni on vain pisara suuressa meressä nimeltä medioiden murskinta ja julkaisuvallan uudelleen jako.

Pakenin Akateemisen kirjakaupan hyllyjen väliin turvaan kiinnostavan näköisten kirjojen joukkoon. Törmäsin hyllyntakaa ystävään ja ystävän ystävään. Livahdimme Kämp Hotelliin ottamaan lasit skumppaa ja katselemaan lumiröttösten maahan syöksyä Esplanadilla.

Yhtä lasia ja kaksi mansikkaa myöhemmin istun tyhjän paperin kauhusta seipäänä kodin suojissa ja mietin miten kaameiden taisteluiden jälkeen pystyy kirjoittamaan sanakaan. Ratikassa törmäämäni tohtori tilasikin kustannusalan murharomaanin.

Ryhdyn ainakin tämän yön unissa dekkaristiksi. Pääsisin ainakin kolkuttamaan Crime Timen ovia. Hui!

Tulppaaneja turpiin ja älyllä ojasta ylös...

Tämä päivä on ollut yksi elämäni rankimmista, sillä olen joutunut pohtimaan oikeaa ja väärää, sekä sitä miten selviää kun jymäytetään.

Kaikeksi onneksi olin saanut viime viikolla kimpun kanarialinnun keltaisia tulppaaneja (normaaliolosuhteissa inhoan keltaista) ja eilen Hallin ihana kukkakauppias Jane oli varannut minulle kimpun vaaleanvihreitä ujoja tulppaaneja.

Tulppisikkunan ja kasvitieteellisen puutarhan "Tulppaanien lumous" näyttelyn voimin jaksan sitä että ihmiset joihin olet luottanut yrittävät kävellä joskus ylitsesi. Siihenhän ei auta aina kääntää toinenkin poski, vaan on oltava kirkkaasti kovempi ja älykkäämpi jotta vellista luikahtaa ulos. Hui!

Tulppaani-burana ja samppanjakisa...

Hyi olkoon! Jäin puolikuntoisena pois hauskasta kokouksesta; samppanjamaahan tuojan naisyrittäjäkilpailu, jossa ei litkitä kuplajuomaa vaan etsitään kasvuyrityksiä. Mutterikahvien jälkeen päädyin nuhaisena siivoamaan kaappeja. Paras keino pilata päivä ja tervehtyminen. Kunnes löysin aamun hesarista minne mennä -palstalta maininnan Helsingin kasvitieteellisen puutarhan tulppaaninäyttelystä "Tulppaanien lumous" 26.3.-3.4.!

Kuva Helsingin kasvitieteellisen puutarhan sivuilta napattu :)

Viime vuonna tulppaanien miniparatiisi pelasti kevätväsymyksestä. Hylkäsin heti buranat, ja kiidän yskien kukkasipulien sekaan! Suosittelen! Siellä oli muistaakseni pikkuruinen kahvila, tai ota eväät & runokirja, jota haluaisit muiden lukevan sinulle!

Huijarifirma ja minkki-monarkki-mari....

Pölymyrkytys on tietokoneen yleisin kuolinsyy, kerrottiin Ylen aamun uutisissa. Se voi myös olla leasing-laitevalmistajan konkurssi, joka kuolettaa koneiden huoltopalvelut. Minulle kävi niin että huijarifirma myi tietokoneet ja teki konkurssin. Sopimukset eivät pitäneet paikkansa. Se maksoi minulle vuosien aikana yli 15 000euroa. Se kirpi ja riipoi pienyrittäjää aika pitkään. Nyt osaan sille nauraa ja olen tarkempi soppareissa. Kustannusalan sopparit ovat myös opettaneet minulle kuluneen talven aikana paljon sellaistakin mitä en olisi halunnut tietää ja oppia. No, kaikesta selviää. Ja kun tulee köniin, sairastun yleensä flunssaan ja poden aikani. Pian tuntuu paremmalta! Mutteripannu soikoon!

Ps. Helsingin Sanomissa eilen ja tänään hauska sarja puoluejohtajista ja ministereistä. Tänään vuorossa hyytävä minkki-monarkki Mari Kiviniemi, eilen Toimittaja Teija Sopasen, (anteeksi, korjattu jälkeenpäin...Toimittaja Teija Sutisen) kirjoittama tunteellinen kuhnuri eli Jyrki Katainen. Tulee ihan Britannian sarkastiset sanomalehdet mieleen!

Ps. Sain eilen virkistysviestin, eräs kulturellilukija kirjoitti nautiskelleensa Brändikäs kirjan huumorilajista. Painovirheitä ei mainittu!

 

Taskulamppu-tutkimus ja parvekemarkiisi....

Juopottelen kotitekoista soijamaito-capuccinoa ja kamppailen kuristavan päänsäryn kanssa. Ei ole mitään hirveämpää kuin paperityöpäivä ja kuumeisena kummitteleva flunssa. Oikeasti pitäisi vain levätä, mutta nyt on paniikki. Miten ihmeessa ehdin maalle kirjoittamaan kun ovista ja ikkunoista pullahtaa aina jokin uusi paperiarkki täytettäväksi ja raportti tehtäväksi?!

Paperityökauhu oli yksi suuri syy miksi tähtään vapaaksi kirjoittajaksi ja ehkä isona oikeaksi kirjailijaksi. Olen elämässäni täyttänyt varmaan miljoona paperia designtuolien tullikaavakkeista messuosastojen millimetrin tarkkoihin suunnitelmiin ja tuotekehitysselvityksiin. Kuvitelkaa millaista se on suomalaiselle joka ei osaa edes suomea :)

Päivän kohokohta oli elävä lounas kasvisravintolassa luksuskiinteistövälittäjän seurassa. Sveitsissä vieraillut daamikertoi ihmeparantajasta, joka lukaisee hetkessä terveydentilan silmiin taskulampulla katsomalla. Omat silmäni ovat vihreä-punaiset kuin meriruohoon hirttäytyneellä hummerilla. Sen tiedän itsekin. Samoin kuin sen että vain pakkolepo parantaa.

Olen tilannut Liisankadun vinttihuoneistoon jugendinvihreän parvekemarkiisin. Suunnittelemme vuokralaisen kanssa kukkaistuksia jotka saisivat englantilaiset puutarhurit kalpeiksi. Miksi ihmeessä? Koska asunnon myynnissä parvekkeella on mieletön merkitys! Wuff!

 
Parveke näyttää kuvassa rautaverkolta. Oikeasti se on 6neliön kokoinen kesäkahviparatiisi, josta pystyy melkein tiiraamaan Korkeasaaren Leijonia ja Tervasaaren laivalaitureita. Nyt huoneiston myynti ei ole minun päänsärkyni, sillä kirjoittaminen kutsuu ja käskee.

Tukkotorvi ja rakkausnovelli....

Sain itämailta flunssan joka tukkoaa nenän ja pakottaa aivastamaan sata kertaa päivässä. Kääriydyn tietokone kainalossa villapeittoon ja valmistaudun työviikkoon. Mieli on kirkas kuin kuurattu lattia ja haudon kiivaasti erästä yritysideaa. Sitä ennen uuden kirjan on nytkähdettävä raakakässärin verran eteenpäin. Olen kuitenkin sekaantunut työelämäkirjan rinnalla toiseen tosielämästä, rakkaudesta ja työhulluudesta internetmaailmassa kertovaan novelliin. Kovassa vauhdissa rikkoutuu kaikkii ja formulakuskin tavoin kaasuttava entreprenööri putoaa radalta. Hui!

En kestä syvyyttä, vaadin kauneutta ja kepeyttä....

Mainio sunnuntaiseikkailu. Ensin vierailu ystäväperheen luona ja 4 lapsosen sunnuntaienergian seurailua. Perheen isä tarjoili kuohuviiniä ja banaanikakkua. Pikku termiitit vilistivät vauhdilla pitkin menneenmaailman näköistä salaperäistä jugendmiljöötä. Ikkunalaudalla hymyili maireasti täytetty kettu ja Arabian posliinipadassa muhi pari Oiva Toikan suunnittelemaan lasimunaa.

Seuraavaksi kipitin merenrantaan ja ostin kirpputorilta puikulapilkullisen mekon joka yllä aion pian vilistää pyörällä pitkin Helsingin ja Parikkalan rantoja. Kolmas pysäkki oli todistaa hollantilaisen taiteilijan ja taiteilijan tyttären sunnuntaityyliä minuutin mittaisella kohtaamisella. Sen jälkeen vietin ihmeiden iltapäivän oopperaohjaajan seurassa jugendpilareiden koristamassa pesässä. Oopperaohjaaja nosti sivistystasoani pelkällä katseellaan. Joimme vihreää teetä sinisistä japanilaisista kukkokupeista ja lehteilimme valokuva-albumia.

Päivän lopuksi törmäsin Kruununhaan kivijalkakaupassa ohjaaja, näyttelijä, säveltäjä Sanna Salmenkallioon, joka kertoi työstään Kansallisteatterin produktiossa yhdessä juuri maahansaapuneiden turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Se oli järisyttävän kuuloista ja jäin miettimään ettei oma perusturvallisuuden tunteeni ole koskaan ollut niin järeä että olisin uskaltautunut kuulemani kaltaiseen tärkeään työhön.

Etsin vieläkin niitä satuja jotka lapsuudessa jäivät kesken, silläseurauksella kulutan kulttuuria jossa sykkii kepeys ja kauneus peläten sukeltamista liian syvälle arjen palaviin ongelmiin.

 

Aamulehden kulttuurisivujen pureskelua ja karpalopuuroa...

Huikean hieno sunnuntai! Miksi vapaapäivät maistuvat parhaalta? keitin puuroa ja ripotin pinnalle karpaloja ja pähkinänmuruja, vielä voita ja hunajaa. Odotan ystävätärtä aamupuurolle. Nokkela keräilijätär oli jo aamukuudelta kiitänyt kirpputorilla löytämään. Muistan itse olleeni kirpputorien ja divareiden pauloissa 90-luvulla. Sittemmin nurkat pursuavat kamaa siinä määrin että tukahdun. Keväällä toki löydöt huhuilevat seireenien tavoin kohti vaikkapa Hietsun toria. Taidan pakata omat myttyni myytäväksi.

Aamun herkku oli ahmaista Hesarin kulttuurisivuilta Hannu-Ilari Lampelan musiikkiarvostelu. Tällä kertaa Kirkko soikoon festarin oratorio Johanneksen kirkossa. Ymmärrän musiikista yhtä vähän kuin Goethe, jonka olen lukenut sanoneen "music is just pleasant noice", mutta palvon Hannu-Ilari Lampelan kirjoitustyyliä. Aivan kuin mininovelleja!

Musiikkiarvosteluissa on draamaa, tykkitulta ja tunnetta, virkeitä ajattelemaan sinkauttavia sanavalintoja ja kuvailun keinoja. Lukiessani säkenöivää tekstiä tuntuu aina että olisin ollu konsertissa ja tiennyt itsekin musiikista jotakin, vaikka olen rytmi- ja sävelkuuro joka haaveilee pianonsoiton oppimisesta 37 vuotta pianotuntien jälkeen.  

Myös toinen musa-arvostelu, muistaakseni Otto Talvion rockkritiikki oli hauska. Yleisön joukosta olisi kuulemma noussut parempia esiintyjiä. Sen sijaan järkytyin Minna Lindgrenin kirjoittaman kirjan arvioista. Ne olivat murskaavat. En ole lukenut kirjaa, mutta katkera kuva arviosta syntyi. Hui!

Flirttaileva miniloma ja muotidekkari?

Itäjunan ikkunasta näkyi valtoimenaan korskeita kevätkoivuja, jotka sojottivat komiasti valkoisessa hangessa. Kuusenoksat olivat lumihuuruisena odottavaisen näköisiä. Siirrytäänhän ensiyönä kevätaikaan. Ja monessa paikaa vietetään pimeää hetkeä energiansäästämiseksi. Imatran valtionhotellin kellariin oli katettu kynttilä-illallinen.

Vastahakoisesti kiipesin junaan. Pohdin vielä vakavissani Imatran lähiasemilla, Joutsenossa ja Lappeenrannassa, jopa vielä Luumäellä hyppääväni Helsingin junasta takaisin kohti Imatraa kiitävään Joensuun junaan.

Nine musikaali-addiktio...

Olisin halunnut viipyä ja tiirailla Valtionhotellin pietarilaistunnelmaa vielä pidempään. Ja Nine musikaalin olisin halunnut nähdä toiseen kertaan. Niin huumavia olivat Nine musikaalin meheviä värejä, liloja höyheniä ja turkooseja plyymejä ja kepeää flirttiä tihkuvat laulukohtaukset. Iihanaa!

Ehkä joku toinen teatteri Suomen maakunnissa ymmärtää napata Ninen uudelleen ohjelmistoon! ja pelastaa Imatran upeat puvut, jotka olivat kuulemma Imatran teatterin taitavan puvustajan käsialaa! Osa puvuista täytti ylväästi haute couturen tunnusmerkit.

Helsingin asemalle saavuttaessa olin luonnostellut juonen uuteen muotimaailmaan asettuvaan romaaniin. Ja muokannut sen turkasen työelämäkirjan sisällysluettelon uusiksi. Jos haluat luovuutesi formulavauhtiin, suosittelen viikonloppuretkeä 24 tunniksi johonkin lumoavaan vanhanajan hotelliin...

Odotan jo kiihkeästi kesää ja vaihteluksi Punkaharjun valtionhotellia...Valtsun Keisarinna huvilassa syntyi Brändikäs kirjan ratkaisevat kappaleet...

PS: Apua, Missä piilevät kauniit asemat?

Milloin joku kunta tai kaupunki uskaltaa rakennuttaa tai siirrättää uudestaan jonkun vanhanajan asemarakennuksen paraatipaikalle? Uudet asemat tai edes vimeisen 40 vuoden aikana rakennetut ovat poikkeuksetta kaamean näköisiä...Pikavoittorakentaminen heti SEIS!