Lisa Sounio blogi

Lämminverihepo hääpuvussa ja kritiikkiammuntaa!

Naisystävällä on oranssit sukat, vadelmanpunaiset kengät ja papukaijan vihreä pyörä. Helmat huiskuen ystävätär liitää kuvataiteilijan arjessa, ja muistuttaa epävarmaa raapustajaa = minua, siitä ettei kritiikkejä kannata lukea. Taiteilijatar kertoi lukaisseensa erään aivan huti menneen kriitikin 90-luvun alussa. Kritiikin väitteet olivat niin poskettomia että taitelija päätti tietää itse mitä kirjoittaa. Minä harjoittelen mokomaa itsenäisyyttä ja odotan kuumeisesti uuden kirjan arvosteluja. Vaikka arvosteltavaa on vielä turkasen vähän. Onneksi humuhäistä kahmin mukaan monta tarinaa. Esimerkiksi sen että morsiamen virheettömät istumalihakset värähtelivät hääpuvun alla kuin lämminverihevosen pakarat. Miten ärstyttävän romanttista! HUI!

Salanimellä myslikipossa....

Kaksi orkideoiden heimolaista kasvaa vimmalla kohti kesää kärsimättä unohduksesta, laiminlyönnistä ja huononlaisesta hoidosta. Toisessa pullistelevat mehukkaasti syvän viinpunat kukkanuput. Toinen kanariankeltainen ei vielä nuppuile vaan tunkee tuntosarvimaista varttaan uhkaavasti kohti seinää. Mietin mihin kirjaston palmuvanhus joutuu muutossa. Pääseekö se uuteen kirjastoon vai kenties kahvilamaiseen kotikeittiöön.

Sinkosin aamukuudelta muuttomiehen kanssa kellarikierrokselle. Ylpeilin öisellä siivousvimmalla ja muutto stressi hellitti promillen. Suunnittelin vanhoista päiväkirjan tavoin elämää kuvaavista vaatteista naisen elämän taidenäyttelyä. Mitkä popot jalassa ensi suudelma ja työuran tärkein työpaikkahaastattelu.

Seuraavaksi sinkosin ystävien aamiaiskokoukseen. Lusikoidessani mysliä tajusi millainen aarre on taiteilijan pseudonyymi. Pääset karkuun omiakin keitoksia. Hmmm...harkitaan salanimien synnytyksiä. Hui!

Pölypallero muuttaa myttyineen....ja flamenco-luentoja!

Pölyssä pöllyssä päältä ja alta, korvien välistä, navasta, kulmista, kuopista. Tein iltavuoron kellarin tyhjennyksessä, sillä muutto uhkaa jo parin viikon päästä. Hui kauhistus, kuka hullu keräilijä on täyttänyt tilansa ja elämänsä tarpeettomalla tavaravuorella?

Kannoin kiertoon kymmeniä kenkiä, lipaston, hyllyn, lamppuja, hattuja, hassuja huteja. Ja homma ei ole vielä edes alussa. Jäljellä on vielä neljä kellaria...apuaaa!

Ps. Kirjoitusvirheet vaivaavat blogiani muuttostressailun vuoksi entistäkin enemmän. Koettakaa kestää...vielä palaa järkiini kun rauhoittuu!

Pps. Eräs ihanainen lukija ehdotti tanssahtelisin luennoilla flamencoa, sillä jalat & töppöset on jo tukevasti irti maasta :)

Häävieraista kirjailijoiksi?

Ohhoh, mitkä häät! Uimapukusuunnittelijaksi tähtvään morsiamen puku oli melkoinen nähtävyys. Samoin kartanoa koristaneet jättimäisistä puna-valko-oransseista ruusuista punotut portit. Morsiamen äidin taikomaa pilven kepää hääkaukku kehuttiin, vaikka kakkukomeus pääsi esiin vasta puoliltaöin 26 puheen jälkeen!

Koskaan en ole kuullut niin vilpitöntä sulhasen kehumista. Sarkastisesti playboyksi monien aikoaisempien tyttöystävien mukaan nimittämäni sulho olikin ollut pelastus ja kannustus sekä uran uudelleen ohjaaja kymmenille kavereilleen, jotka juhlapuheissaan kertoivat että sulhon ehdoton auttavaisuus oli antanut heidän elämälleen ryhtiä ja uutta suuntaa.

Päätimme ihmehäät junailemalla Tukholmaan ja sujahtamalla Sturebadetin historialliseen uima-altaaseen. Tunnin kauhominenkaan ei saanut puretuksia myrkkyä sisältäni. Sain Tukholman keväässä ahdistuskohtauksen, sillä vanha kotikaupunki 80-90-lukujen vaihteesta herätti mielessä niin monta tarinaa, jotka kukuttavat kipeästi halusta päästä sen valmistumattoman kirjani sivuille. Ohjasin pari kansainvälistä häävierastakin kirjan kirjoittamisen pariin.

Metodini on selkeä. Toitota että kirja on tulossa, niin lopulta häpeä oli ylitsepääsemätön ja kirja pakko yskäistä ulos vaikka kaikki deadlinet ja aikataulut murustettu. Hui! Niin taitaa taas käydä!

Tukholmassa dekkarien rinnalla kiehtovat kirjallisuusskenessa aatehistoria, politiikka, feminismi ja filosofia. Hmm...

Nuttura ja nyssykkä matkaan..

50-luvun nuttura väärällään kiidän kohti Finnairin konetta kohti Tukholmaa. Hääeleganssi muovipussissa ja ooppera-aariat lahjatoivelistalla. Osaan vain määkiä, joten toivottavasti perheenjäsen laulaa jotain veret ja kiireen seisauttavaa. Päivän hesarin kulttuurisivuilla kohkataan Ingmar Bergmanin oikeasta tai salaisesta äidistä. Tapasin Bergmanin kerran ohikiitävän hetken Tukholmalaisessa divarissa. Herr Bergman nyökkäsi hyväksyvästi kirjapinolleni. Päällimmäisenä keikkuivat mystikko Swedenborgin matkat. Hui hui!

Savon seikkailut...

Heräsin aamukuudelta rankkasateen takoessa rytmikkäästi mökin kattoa. Olin metsän sylissä kaukana kavalasta pääkaupungin arjesta. Nukahdin hetkeksi kunnes pannukahvin tuoksu tunki nenääni. Saapastelin rantasaunalle katsellen joutsenpariskunnan aamukeskustelua. Rouva Joutsen selitti suu vaahdossa herralleen jotakin. Ihan kuin minä, papattaen tauotta. Ilmankos olen usein niin uupunut. Päätin jättää jokatoisen sanan väliin.

Sukelsin kylmään veteen. Mikä hyytävä syleily. Heräsin kertaheitosta. Pian vuorossa sata kahdeksankymmentä Pohjois-Savolaista yrittäjää. Kaivelin pääkopasta kuumeisesti älä-tee-näin tarinoita yrityksen kansainvälistymisestä. Aapisen sijaan voisin kirjoittaa Eipisen. Niin monet mutkat ja vikatikit ovat tulleet tutuksi.

Mutta jännitin turhaan, savolaiset olivat iihania. Vaikka syytin taas kalakukkoa mielikuvituksettomuudesta. Pizzaa ja hampparia kun on muokattu taitavammin kansainvälisten makumieltymysten mukaan. Syrjään silavat ja silakat. Tilalle uutta ja inspiroivaa. Aion kokeilla rucola-kuhakukkoa. Ties vaikka menisi kaapaksi.

Olisin voinut jäädä metsämökin rauhaan viikoksi. Mutta ohjelmassa ovat internetyrittäjän playboy-häät Tukholmassa. Hui!

Merituulen huuhtomia huolia ja aforismikokoelman alkupotku....

What a day! Sulloin juuri kitaani 17 silakkaa ja mätin masuni pullolleen perunamuusia, sillä olin nälkäinen ja ahdistunut pyöräiltyäni vauhdilla työpäivän haasteesta toiseen.

Päivään mahtui merituulen huuhtomia laskelmia, käytettyjen kalusteiden kauppaa, täydellisen nerokkaan lauseen metsästystä, laskujen kutistusta, naisjohtajuuden sudenkuoppien identifiointia ja designyrityksen uusien toimitilojen vakoilua.

Kaikken tärkein ja vaikein asia oli jäänyt hoitamatta & hunningolle, sillä pelkäsin tarttua luuriin tehdäkseni erään piinallisen vaikean puhelun. Olen aina suuna päänä neuvomassa muita että kaamein ja kirpaisevin työ on hoidettava ensin. Hmmm...

Huomenna Kuopioon. Perjantaina Tukholmaan. Missä välissä haavistan niitä nerotkin niskoiltaan nyrjäyttäviä lauseita?

Tässä yksi uuteen aforismikirjaani:

Kysymys: Miten selviät kritiikistä ja negatiivisesta arvostelusta?

Vastaus: Vilkaisemalla (toimittajan) alitajuntaan (jonne hänkään ei näe).

 

Muutto puuhun vai kuuhun?

Suunnittelen muuttoa ja pimahdan pelkästä ajatuksesta. Uuden kodin ja työhuoneen mielikalustus on tietenkin herkkua, mutta ajatus kymmenistä ja kymmenistä pakattavista laatikoista saa minut hulluksi. Senkin voisi tehdä joku muu fiksu ja avulias, mutta sitä ennen evakon lapsen eli minun pitäisi sorteerata miljoona miljoona nyssykkää, joista on vaikea luopua ja mahdoton järjestää. Argh!

Mikä kummallisinta, joudun etsimään tilapäisen kortteerin puoleksi toista viikoksi. Ehkä muutan sinne puunrungon sisään mököttämään.

Hääsumaaa...

Pientä maanantaimyräkkää täällä. Työt ovat korkkiruuvilla, mutteivat umpisolmussa. Viikonloppuna Tukholman lähistöllä suuressa puistossa erään piintyneen poikamiehen häät. Nyt vasta ymmärsin kutsusta että tiedossa on moninkertaista vaatteen vaihtoa kevätpiknik-chicistä täyspitkään iltapukuun. Hui!

Ps. Viime viikkoinen vihkiminen oli kuin suoraan Jean Luc Godardin leffasta kauas pilvet karkaavat ja morsian suloinen kaunotar kuin Brigitte Bardot teininä. Sulhanen tosin herrasmiehekkäämpi kuin Jean Paul Belmondo. Harmillisesti en voi väläyttää hehkeitä kuvia.

Muovimattoskandaali Sunnin korttelissa!

Tuntuu kuin asuisi märässä puussa. Sade ropisee ahkerasti takapihalle pöyhötellen neljää vaahteraa kasvattamaan lehtiään suojaiseksi turkiksi. Kuvittelen itseni vihreälle puunoksalle pakoon maanantain harmautta. Ehkä suorastaan kaivertaisin pesän puunrungon sisään. Sieltä tarkkailisin viikkoa sopivan etäisyyden päästä hermostumatta aikataulujen sykkiessä suonissani syyttävästi: "Olet myöhässä senkin haaveileva kuhnuri".

Piipahdin aamu-uiskentelun jälkeen tutkimaan Kiseleffin basaariin tällä viikolla valmistuvia designmyymälöitä. Ja hämmästyin sanattomaksi! Ennen remonttia Kiseleffin seinät olivat ihanaa vanhaa vihreää ja asiakkaiden kannat kopisivat somasti vanhalla puulattialla.

Nyt 1800-luvun kauppiastalo oli saneerattu...uudennäköiseksi...mielestäni liiankin puleeratuksi!

Designvuodeksi muovimattoa jokapaikkaan? Suomalainen puuteollisuus ja taidehistorijoitsijat, ärähtäkää!

Kauniisti kulunut mutta käyttökelpoinen Kiseleffin basaarisalin puulattia oli korvattu masennusta kiihdyttävällä muovimatolla, vanha jugendin vihertävä seinämaali maalattu yli keinotekoisella keltaisella sävyllä ja  seinillle tökitty melkoinen määrä uusia valaisimia, kauniin vanhan portaikon pohjat vuorattu kankaalla!!! Apua!

Samoin vanhalle paikalle palanneet Cafe Engelin ala- ja yläkerran lattiat ovat muovimatotettu! Engelin aamiaiset sen sijaan ovat yhtä herkkuja kuin ennenkin.

Kuulin taloon muuttavilta designyrityksiltä että Helsingin kaupunki oli ollut joustava ja ystävällinen liikkeitä kohtaan. Museovirastokin osallistui mittavan saneeraushankkeen suunnitteluun ja valvomiseen. Ensi näkemältä tuntuu että yhteispelissä voittaja on muovimattofirma!

Materiaalivalinnat ja värit ovat makuasioita, mutta miksi ihmeessä Tanskassa ja Ruotsissa arvostetaan puulattioita ja vanhoja valaisimia. Onko Suomessa liian tarkkojen rakennusmääräysten vuoksi syntymässä hengetöntä historiaa?

Joku voisi sanoa että turha inistä nyt, tehty mikä tehty. Tuhannet arvokohteet Suomessa odottavat saneerausta, joten suuntaan muovimattovihaani seuraavaan kohteeseen.