New Yorkin aamu on kuin chic lit leffasta. Hississä matkustaa irtoripsi jos toinenkin, ja irtokynsien laittoon on sunnuntaiaamuna ruuhkaa. Kätken omat luomupurinat hameen helmaan ja rutistan kainaloon tiiliskiven paksuisen New York Times lehden sunnuntainumeron.
Lehdessä kerrotaan nuorista jotka tekevät 3-4 työtä pärjätäkseen luovina oman elämänsä sekatyöläisinä. Kuulostaa tutulta. Aamupalaksi kreikkalaista jogurttia, pähkinäistä mysliä ja karhunvatukoita, sekä kamomillateetä. Olen sinnitellyt 3 viikkoa ilman kahvia, paria romahdusta lukuunottamatta. Raivokkaita ukkoskuuroja esiintynyt tosin runsaasti.
Matkalaukku on pullollaan uuden kirjan ja novellien aiheita. Kotimatka alkaa.
Ps. Uin muutamassa päivässä 5 kilometriä. Alan vihertää kuin kloorisammakko. Harmisti kalenteri hävisi, mutta epäilen uineeni 2,5 kuukaudessa enemmän kuin tähänastissessa elämässäni yhteensä. Uiminen muuten parantaa kaikki kolotukset :) Kvaak!