Aatonaaton matkaseikkailut olivat melkein liikaa. Ensin huomasin viime hetkellä matkaavani ilman maahantulotodistusta. Onneksi eräs enkeli pelasti pulasta ja täytti kaavakkeen puolestani viime tipassa. Juoksin halki kaupunkin maalarin perässä vaikken osannut päättää maalisävyä. Lentokentälle sujahdin viimetipassa, mutta lohdutukseksi säköpostissa odotti hämmentävän hauska lapsuuskuva. Pitkä lento saattoi alkaa.
Perillä valitsin halvimman ja huterimman taksin. Hermostuneen ruutiherkän kuljettavan auto hajosi hetimiten moottoritielle, mutta ystävällinen poliisi pysäytti liikenteen ja pääsin savuavasta kotterosta tyylikkäästi ulos.
Kolmanneksi varattu kantishotelli oli täyteen bookattu. Huomatessani olevani hämärtyvän kosteassa suurkaupungissa ilman yösijaa minua alkoi vimmatusti oksettaa. Hotellin johtaja tarjoili teetä ja passitti hetkeksi sohvalle nukkumaan. Hetken päästä jo kiisin kohti tuntematonta määränpäätä.
Saavuin perille hikisenä rättinä mutta yllätyksien yösijan salmiakkikuvioiduilla mustavalkokaakeleilla puettu kylpyhuone sai minut heti hyvälle tuulelle. Nukuin yön tyytyväisenä painajaisia väistellen. Aamulla munia, pinaattia ja kloorivetta. Ja ulkomaisia sanomalehtiä joiden lukemista rakastan.
Aika täydellinen juhannus! Koivujen sijaan ikkunan alla luikertelee muratti....