Olen kadonnut. Piiloutunut metsään piilopirttiin jättimäisten rusakoiden ja pikkuruisten kettujen pihamaille. Lähistöllä liikuskelee mustikoiden kypsymistä masu mouruten odotteleva karhuemo. Toisen karhunpojan itsenäisyys on jo alkanut ja nuori uros etsii neiti-karhua elämänkumppaniksi.
Eräällä naapurilla on onneksi pari ärhäkkää vasikankokoista koiraa, joiden uljaasta olemuksesta ja vimmatusti sojottavista kuonokarvoista voi erottaa monen jalon rotucocktailin erityispiirteitä. Lisäksi naapurin tontilla tepastelee tai pikemminkin kopottelee pari pulskaa ponia, sekä yksi kookkaampi heppa. Vielä muutama vuosi sitten pihapiiriin mahtui vielä virtahevon kokoisia ujoja minipossukarjujakin.
Lapsuudessani harjulla kiipeilevivät ruskeatapläiset lehmät, jotka pitivät metsäpolut ojennuksessa ja punkkeja kutsuvat heinikot loitolla.
Kesäni kohokohtiin kuuluu toissaöinen joutuminen äkäisen lepakkoveijari-saalistajan uhriksi. Pahaa-aavistamattomana olin kääriytynyt valkoiseen peittoon. Aamuyöstä heräsin säpsähtäen kun patjalle kiinni sääreeni pongahti karvainen peto. Hetken silkinpehmeillä karvoillaan säärtäni kutitellen se upotti hampaansa reippaasti rusahtaen pehmeään lihaan. Kiljuin kuin lahtipenkissä.
Aamulla sääressäni näkyivät pikkuruiset torahampaan jäljet. Päätin viedä öisen hyökkääjän tilille teoistaan. Varmuuden vuoksi vesikauhukuurikin on tarpeen. Elämä metsässä onkin seikkailu.
