Kesäelämyksien huippua oli retki sadepäivänä erämaajärven suolle, jolla tuoksui niin huumaavasti luonnon elämänmehu, että pikkukoira huumantui emäntänsä lailla alkaen pomppia mättäältä mättäälle kohti erämaan ääriä.
Nappasin pikku koiran hihnaan ja tallustin päättäväisesti metsään. Vastaan ei kömpinyt yksikään Itä-rajan sadoista karhuista vaan suuren suuri ja matoja urheasti kaihtanut herkkutatti. Painoa tattisella oli ainakin kilo. Kiikutin löydöksen tuttavani kahvilaan. Tiesvaikka ohikulkijoille tarjoittaisiin tänään tattipiirasta.
Olen odottanut malttamattomasti auringon paluuta päästäkseni mustikkametsään. Tänään luovutin ja hain sympaattiselta Simpeleen torilta puoliämpäri. Väistin torikojun kuumat munkkirinkelit ja piirakat, sillä vaikka olen uinut yli 100 kilsaa huhtikuusta alkaen on kesävapaus tehnyt tuhoja vaatekaapissa. Oikeasti kaappia ei edes ole vaan ihanan vihreävalkoisen verhon taakse kastattu myttyjos toinenkin.
Kehittelin eilen novellia kahdesta taiteilijasta. Toista ahistaa, toista ei. Kustantaja postitti Brändikäs-kirjasta tehdyn pokkarin jonka punajuurenvärinen kansi väänsi suolista serpentiiniä. Myös fontti oli...hmmm...tumpelon sukua, mutta on onneksi 6.painokseen painovirheet on vihdoin korjattu!!!
Ps. Putikon kylässä Punkaharjulla on Suomen kauneimpiin kuuluva puutalo, Villa Ulla. Villa on juuri saanut kylkiinsä uuden maalin ja uhkaavasti taloa kohti kaulailleet pihakuuset on kaadettu. Upea Huvila, aikanaan Putikon sahan pääkonttorina ja kyläkauppana palvellut talo on nyt taitelijan ja kahden sukupolven koti.
Parikkalan Koitsanlahdessa sijaitsevan Koitsanlahden hovin kohtala on sen sijaan skandaali. Omistaja Museovirasto tyhjensi lapsuudessani museona palvelleen hovin (jonka olohuoneessa oli jääkarhun talja! muistan karhun kasvot yhä...) ja jätti rakennuksen hiljalleen maatumaan vuosikymmeniksi. Apua kuka pelastaisi Hovin kohtalon?
