Lisa Sounio blogi

Tanskalainen pikku prinssi kertaa kaksi....

Kesäksi saapuu Suomeen ehkä kauan odottamani vieras Tanskasta. Kokonainen pieni tanskalais-ranskalainen ystäväperhe, johon kuuluu kakkospojat ja ajattelijaiäiti. Odotan vieraita niin hirmusti että harkitsen jo lentäväni vastaan pakkaamaan poikaset lentokoneeseen. Tosin kauhuilemme malttavatko parivuotiaat vekarat pysyä kaukana lampivedestä? Luen ehkä pelotukseksi juuri ilmestyneitä kansantaruston satuja. Ne nostavat aikuisenkin niskavillat terhakasti kattoon...

Nuppuaamiainen...

Ilmassa jo hiukkanen kevätvaloa kajastamassa keltaisen jugendtalon takaa.

Kipitän pitkin lumista katua ja mietin söisivätkö oravat yhtä mielissään lehmuksen nuput.

Vaaleanpunainen puu St Regent's Parkissa ainakin maistui kaksin käpälin.

Kaunista karkauspäivää!

Kirsikkapuuta muistaa hangessa....

Narsissit, valkoiset ja violetit krookukset, lilat-viininpunastuneet-pinkit-keltaiset kevätesikot, jokunen näsiän näköinen vaaleanpunainen puu ja valkoisia, kirsikankukkaisia muistuttavia pensaita....ja ne lihavat liitooravan rötisköt sipuleita syömässä...Lontoon puistot tuntuivat nauttivat suurin siemauksin kevättä!!!

Helsingin Bulevardilla lumesta voisi rakentaa lumilinnan ja lainata sille punaisiin viittoihin ja kultaisiin kypäriin puetun ratsastavan päävartion Lontoosta. Kuningattaren ratsuväelle lumi olisi jotain ihan uutta hirnahdeltavaa!

Ps. Jälleen paljon yhteydenottoja joihin en ole pystynyt vastaamaan. Pahoittelen kovasti! 

Olympiahumua altaassa...kevättä männynlatvoissa...

Lontoo oli jo ihan Olympialaisista sekaisin. Uima-altaassa pulikoi olympiasukeltava ja kolmiraitainen brändihurjimus oli valannut kadut ja käytävät. Polskin pakoon. Koti-Suomi maistuu hyvältä...lumipyryssäkin. Pääsisimpä maalle katsomaan kevätaurinkoa harjulla. Ehkä pääsenkin kun paperityövuori kahlattu.

Kevataamu...

KroppaKello ennustaa aikaista kevatta Helsingissa. Heraan aikaisemmin enka tunne itseani niin tuppuraksi...Valoa-annos aukaisee aamut!

Kilvet ja konnat kirjansivuille....

Eräs hiihtoloman kohokohdista kummittelee päässä, kun hapuilen kirjoittamisen kimppuun. Uiskentelin eräänä aamuna merenpohjaa kahlaten. Edessä räpiköi terhakkana musta kilpikonna. Yritin ohittaa konnasen mutta se säntäsi 30 mailia tunnissa kohti avomerta. Mutta mitä tekemistä kilpikonnamuistoilla on kirjoittamisen kanssa? Ja vielä kun ne etenevät toistaiseksi etanavauhdilla? Luen vauhtia ottaakseni Rooman keisarin muistelmia. Rajat paukkuivat ja hallitsijat vaihtuivat. Välillä valtio tulhlasi itsensä nurin. Ehkä maa olikin Kreikka ja valuutta Euro...

Jäätelöä päälle? Vai koulukilpaa? Lepakkoa päivälliseksi?

Lontoossa ystävättärellä on aina pinkki tai fuchsia takki. Ja raidalliset sukkahousut kurkistelevat manttelin helman alta. Ystävätär on tieteentekijä ja esteetikko, sveitsiläis-italialais-englantilainen äiti ja museofriikki. Rakastan vaeltaa ystävättären ja tyttären helmoissa museosta toiseen.

Tiedeäiti maltaa selittää jokaisen tuolin tyylin ja verhokankaan kuvion merkityksen poliittis-yhteiskunnallisessa universumissa monarkiaa unohtamatta. Menen joskus pyörryksiin ja luritan mielessäni runon kuvaamaan patternien valtapelia pellavaisella porvarikankaalla savupiipputeollisuuden tuhon kajastaessa taustalla.

Viidessä maassa varttuneen tyttären Britti-koulu on raaka reality. Oikeista opiskelupaikoista taistellaan jo kymmenvuotiaana. Minä vasta harkitsen nelikymppisenä vieläkö päntätä pikkuisen lisää.

Ps. Lomalempiotus oli kyllä puolimetrinen kovanahkainen viidakko BAT. Olikohan se sen viimekesäisen itärajalepakon Big brother? Viidakko lepakko ei rouskaissut jalasta, vaan kiisi aina iltapalan aikaan tervehtimään. Sosiaaliset taidot viidakon laeissa kehittyneempiä ehkä...

Hyvää melkein maaliskuuta! Kohta Suomessa on kevät!

Goodbye paradis!

Pian kohti kotimaata!

Gekko-liskot, pannukakkukalat, banaaniblinit, hullut pikku haikarat ja hampaidenharjauskalat sekä kaikki uskomattomattomat otukset näkemiin! Ehkä muutama teistä osuu joskus satukirjan sivuille. Vaikka osaan vasta piirtää elefantin. Pinkin ja rantavaatteisiin puetun. Hui!

Hyvää hiihtoloman loppua kaikille!

Sakuherran dietti ja jalokivijoogaa...

Törmäsin viidakon siimeksessä saksalaiseen kokkiin. Tarmokas valkopukuinen herra kertoi kiertäneensä kaikkien maailman lomakohteiden keittiöt hiihtokeskuksiksista Hiltoneinin ja Michelineihin. Tropiikkin herran lennätti halu muuttaa kaikki ja terveellisyys;

Miksi aamiaisen pitäisi olla sitä samaa? Kun joka aamu voi olla erilainen, ja yllättää aivot ja ajatukset uuteen moodiin ihan vaikka puurosorttia tai mehua tuunaamalla?

Hmm...mietin haistellessani inkivääri-kaurapuuroa.

Sakuherra luennoi maailman nousevista ruokatrendeistä; kasvisruoka on suurinta huutoa. Jokainen kasvis parantaa, älyllistää ja kirkastaa. Kokeile vaikka syö päivä kasviksia ja lihanhajuinen hiki on tiessään.

Hmmm...sanoin minä, haukkasin kinkkua ja pyyhin hikea otsalta.

Huomenna syön vain viidakon lehtiä ja keltaisen kookospähkinän. Ja voisikohan tropiikkiin tuoda suomalaisia mustikoita ja karpaloita? Liika makeus kun on pahasta, se toimii kuin yliannos alkoholia. Mieli jähmettyy. 

Hmm...huomenna vuorossa joogaohjaaja jota jalokiveksi kutsutaan. Saankohan kankeat koipeni solmuun?

Viidakkotohtorin vallassa....

Noudatin viidakon noitatohtorin neuvoja ja pistelin aamiaiseksi 3 ruokalusikallista ikiaikaista rohtoa joka kerrotaan parantavan kaikki krempat, nykyiset, entiset ja tulevat. Yhdistin noitarohdon vihannesmehukuuriin ja hups, pää meni aivan sekaisin.

Juuri kun meri kutsui tuulipurjehdukselle ja meren kalat sukellukselle. Erityisesti se viime yönä rantavedessä kohtaamani kala jonka puolitoista metrinen valkomusta häntä liehui merenpohjassa. 

Mietin jo hiukkasen Lontoota jonne palaan pian. Mitenhän ystävän uusi kirja jaksaa? Ja toisen ystävän kirjan käännökset? Puhumattamaan omistani...hui!