Piipahdin Lontoossa. Yhdysvaltalaisen printtibrändin Kate Spaden myymälä jäi mieleen hauskana esimerkkinä siitä miten helposti brändin tarinan saa kerrottua; vaikkapa tapetoimalla sovituskopin, sekä tekemällä myymälän keskelle uudelleen verhoilluista vintagekalusteista, kirjoista, lehdistä ja espressoatarjoilevasta myyjättärestä "Ystävättären olohuoneen". Myymälän yläkerrassa tunnelma jatkui.
Mieleen jäi vierailu ystävän walk-in-closetissa tai boutique agencyn toimistossa, eikä vaatekaupassa. Vaatteita myytiin epäsuorasti, mutta tehokkaasti. Myyjätär kertoi että takki oli stailattavissa ja räätälöitävissä juuri minulle täydellisesti istuvaksi. Ja mitä uutta takin kanssa olisi tulossa seuraavina sesonkeinä.
Ihan kuin minut olisi vihitty osaksi Kate Spaden tuotekehitystä.
Kallis, muttei liian kallis takki jäi kauppaan. Mukaan tarttui idea; voisiko oma iittalamme, aarikkamme, artekimme tai marimekkomme luopua liian funktionaalisista myymälöistä ja uskaltaa hullutella enemmän. Niin että myymälä tuntuisi vierailulta ihaillun ihmisen eli lifestylen ruumiillistuman kodissa?
Ps. Jottei Kate Spade brändistä jäisi liian ruusuinen kuva, totean että brändin tuotteiden ja asusteiden laatu on laskenut laajentumisen tahdissa. Kumpa suomalaisille designbrändeille kävisi päinvastoin...
Käyn usein lentokentän marimekon myymälässä. Mutta en osta mitään, sillä tunnelma on liian osta osta. Moderni kuluttaja haluaa viettelyä. Ei brändituputusta.
Espalla on marimekossa onnistuttu paremmin, mutta moni huokailee salaa vanhan isomman ja ikkunoiltaan jumalaisen "Kirsti Paakkasen teatterin" perään. Nyt se liian
Jos myymälän tunkee liian täyteen, olo on sama kuin omassa liian pienessä vaatekaapissa. Päälle ei löydä mitään!
En halua leimaantua kotimaisten designbrändien kehityksen alasampujaksi, mutta ideoita maailmalta kannattaa varastaa.
Suomessa retail on yhä lastenkengissä!
