Lisa Sounio blogi

Mökkeily Suomen suvessa hoitaa urbaania uupumusta

Suloista kesää! Bloggaus harvenee kun kesä etenee. Jokaviikkoisia mielipidetilityksiä luvassa taas syksyllä!

Kotkan saaristossa vanhan ystäväni Jyrkin mökillä on parannettu maailmaa jo liki 10 vuoden ajan. Kerran ruoka loppui kesken ja söimme saaresta löytyneet sienet, vaikka tunnistus oli vähän niin ja näin. Sitä ateriaa en muistele lämmöllä.
Kuva: Inma Martinez-Rubio

Kouluruokailun pitää parantua, ei huonontua! Ihana, rauhallinen ateria on parasta lääkettä koulustressiin ja kiireeseen!

Olen pöyristyneenä seurannut keskustelua Suomen koulujen säästöistä. Keväällä Tampere uhkaili koulujen pakkosäästöillä, tällä viikolla luvassa oli Helsinki. Helsingin Sanomissa kerrottiin juuri koulujen päätöspäivän aattona ja Suvivirsien kaikuessa, että oppilailta viedään pehmeä leipä ja ruokavalintoja rukataan sopimaan säästötavoitteisiin. Skandaali! Ihan oikeasti! Vaikka Suomen kansan varallisuus on laajastikin mitattuna kaksinkertaistunut vuodesta 1970 on kouluruokailu ja ilmeisesti sen arvostuskin vajonnut kuin lehmän häntä.

Itse aloitin peruskoulun vuonna 1977 ja sen ajan mahtavan herkulliset makaronilaatikot, karjalanpaistit ja perunavellit keitti oman koulun keittäjä. Siihen oli Suomella varaa. Nyt ruoka tuodaan moniin kouluihin kymmenien kilometrien päästä mauttomina puolivalmisteina , joita ihmiskäsi tuskin koskee ja siihenkään ei ole varaan.

Ranskassa kouluateriassa on 3 ruokalajia ja vaikka kokoonpano olisi vain alkusalaatti, pääruoka ja jälkiruoaksi jugurtti, nautitaan ne rauhallisesti keskustellen ja maistellen ruoan aromeja. Voitaisiinko harkita että Suomessa kouluruokailuun varattaisiin 20min sijaan 1,5h ja samalla opetettaisiin small talkia, yhteiskuntakasvatusta ja puhuttaisiin ajankohtaisista aiheista?

Pienillä panostuksilla voisivat sekä oppilaat ja opettajat paljon paremmin! Kouluruoka-tauot voitaisiin fiksulla tavalla avata myös kohtaamiseksi lasten ja esimerkiksi kulttuurielämän välillä. Kaikkea ei tarvitse kuntien ja kaupungien kustantaa, sillä asia on niin tärkeä että yksityishenkilöt ja yritykset voisivat innostua tuomaan väriä, makuja ja varoja kouluruokailuun.

Jos ruoka huononee, kiire lisääntyy ja lapset sekä nuoret eivät pidä ruoan mausta, lisääntyy taatusti pahoinvointi ja epäterveelliset välipalat. Innovaatioita koulujen rahoitusmalleihin kaivataan, kunnat ja julkinen sektoria eivät tästä yksin selviä. Peräänkuulutan kouluruokailun arvostuksen nostoa! Kokki on monien tutkimusten mukaan yksi nuorten lempiammateista. Kiinnostus osoittaa että nuoret haluavat osallistua paremman makuisen tulevaisuuden tekoon itsekin!

Kauppalehti Online Yrittäjä sivusto - Mainonta voi tappaa brändejä - Kommentti blogistin kiroiluun

Pyydän kauniisti anteeksi. Perjantaina 29.5.2009 Kauppalehti Online Yrittäjät sivustolla julkaistussa blogissa sätin rumin sanoin verkkomainontaa. Tässä linkki kolumniin "Brändi voi kuolla verkossa".

http://viivanalla.blogit.kauppalehti.fi/2009/05/29/brandisi-voi-kuolla-verkossa/

Sanavalintani eivät kaikilta osin ole salonkikelpoisia. Kirjoitusvirheitäkin taitaa taas löytyä. Tähän ei riitä syyksi edes sarjayrittäjäksi pyrkivää vaivaava ikuinen kiire.

Osa syy on kirjoittajan hoppuinen luonteenlaatu (ne kirjoitusvirheet!), mutta rumia lauseita tipahti tekstiin ihan sen vuoksi että, olen todella väsynyt verkkomainontaan. Olen innokas uutisten lukija ja seuraan mieluusti paitsi ympäri Suomea julkaistavien maakuntalehtien uutisia myös kansainvälisiä uutissajteja, kuten NYT, com, The Daily Beast, Guardian.co.uk ja The Huffington Post. Erityisesti Suomen maakuntalehtien lukukokemus on usein pelkkää piinaa, koska sivustolla vilistää rumanväristä ja lukukokemusta ärsyttävästi häiriköivää mainontaa. Halusin blogillani Markkinointi ja Mainontalehdessä, ks. www.marmai.com 22.5.2009 vastustaa surkeaa mainonta, joka voi tuhota brändin ja samalla heikentää mediankin brändiä. Linkki ohessa:

http://www.marmai.fi/blogit/vierasblogi/article289973.ece

Koska yksi kolumni ei kesää tee, jatkoin aiheesta Kauppalehden perjantaisella. Voisiko suurien uudelleenjärjestelyjen kohteena oleva mainonta- ja media-ala ottaa agendalleen rakentaa kauniimpaa ja käyttökokemukseltaan parempaa mainontaa? Ja poistaa online-palveluista ne mainokset joiden kohderyhmään en kuulu?

Oikeasti en edes halua mitään mainontaa! Ymmärrän kyllä uutiset eivät ilmaiseksi valmistu ja mietin kuumeisesti uusia bisnesmalleja sekä verkkopalveluille että sanomalehdille. Nettieliitin kovassa kurssissa ovat kavereiden suositukset. Tästä olemme Dopplr'ssa rakentamassa Social Atlas -nimistä palvelua. Palataan tähän tulevissa blogeissa!

Kolumni sanomalehtien ja internetin tulevaisuudesta

Puhuin 28.5. Digitaalisen markkinoinnin yrityksen Activearkin aamiaisseminaarissa Helsingin Hotel Kämpissä siitä mitä yrityksen brändille tapahtuu verkossa. Suomen brändien parhaimmistoa sankoin joukoin paikalla ja yleisö innostui erityisesti sosiaalisen median trendejä käsittelevästä osuudesta. Hauskan tilaisuuden inspiroimana syntyi oheinen kolumni.

SOSIAALIPORNOA VAI BISNESTÄ?

Pelkäätkö putoavasi web 2.0. kelkasta? Kutistuuko sanomalehtesi kiinnostavuus verkon rinnalla pelottavaa vauhtia? Ähkyttääkö sosiaalinen media? Mistä internetin sosiaalisen median vallankumouksessa on kysymys?

Ennen oli niin helppoa. Pari TV-kanavaa ja yksi valtalehti, maakuntalehti ja paikallislehti vastasivat vallasta päättäjien eliitin ohella. Kansalaiset pysyivät uutissa ja päättäjät nuhteessa. Mediamaailmassa vallitsi rauha. Mainosrahaa puski ovista ja ikkunoista. Suuret pelurit rikastuivat ja pienet tuntuivat merkityksettömiltä. Parhaista toimittajista tuli itsetietoisia herroja. Kuilu median ja kansan välillä kasvoi. Liike-elämä oppi pelkäämään mediaa, joka tuntui lietsovan herravihaa tehden samalla itsestään herroja. Sitten apajille ryntäsi uusi lapsukainen nimeltä internet. Röykeä beibi mullisti markkinat. Uuden tulokkaan ensi vuosikymmenet sisälsivät sekä räjähdysmäistä kasvua, että nopeaa tuhoa. Moni menetti rahansa. Ja hermonsa. Vähintäänkin uskonsa. Nyt kannattaa taas uskoa.

Internet on lähes täysi-ikäinen. Vastavalmistuneen itsetietoisuudella verkko on valmis ahmaisemaan vanhat mediat, tai ainakin rohmuamaan niiltä rahat. Tätä ei moni mediapomo vielä usko. Eikä liike-elämä vielä oikein usko, että epäsosiaalistenkin on syytä ryhtyä sosiaalisiksi. Vaikket haluaisi johtaa keskustelua, kannattaa ymmärtää mihin kasvava keskustelu johtaa. Verkon ansaintalogiikka on keskeneräinen. Silti muutama parin sadan miljonaan nettiyhteisö ja pienetkin, supersitoutuneet nettiyhteisöt tulevat rouskuttamaan hengiltä sekä mediataloja, brändejä että yrityksiä.

Sosiaalisen mediat trendit tekevät yksityisestä yleistä ja antavat vallattomalle vallan

Mitä teet juuri nyt? Minne menet seuraavaksi? Missä olet ollut? Mistä ostit sen ja sen? Kysymyksiä, joihin vastaamisen moni aikuinen kokee tarpeettomaksi. En ehdi, en kehtaa, en halua, ei kiinnosta! Silti sosiaalisten medioiden ja sosiaalisten palvelualustojen räjähdysmäinen kasvu kertoo siitä että aika monia kiinnostaa. Usein suurissa asioissa, jotka ovat muuttaneet maailmaa ei ole ollut aluksi mitään järkeä tai ne ovat olleet ilmaisia. Niitä ovat pistäneet alulle vallattomat tyypit, joista on kasvanut tulevaisuuden valtiaita. Nyt on syytä olla tarkkana. Jos olet mälsä tai tylsä, voi verkkoyhteisö pudottaa sinut pelistä.

Kolme sosiaalisen median kuluttajien käyttämiseen ja brändien sekä yritysten arvostukseen vaikuttavaa trendiä ovat:
1 Declarative living = Arkisen elämän pikku julkistukset. Lyhyet muutaman kymmenen merkit viestit ja kuvat tai videot kertovat mitä käyttäjä puuhaa. Tiedon voi jakaa koko maailman tai suljetun verkoston kanssa. Esimerkiksi Twitter on yksinkertaisuudessaan Julkinen tekstari. Brändien on syytä miettiä ovatko ne vain osa twitterin tyyppisten palveluiden tajunnanvirtaa vai onko luotava omia kuluttajien tarpeiden ja tyyppien perusteella rakennettuja kanavia. Brändi voi kärsiä jos product placement tyyppinen pakkosyöttö häiriköi yhteisön kommunikaatiota.

2 User generated data = Käyttäjien luomat ja omistamat sisällöt, joita mediatalot himoitsevat. Moni sosiaalisten medioiden jättiläinen kuten Facebook on uhannut omistavansa käyttäjien verkkon lataamat kuvat ja ystävien osoitekirjat. Tälläinen opportunismi onkin jo kääntynyt yrityksiä vastaan käyttäjien rynniessä vastahyökkäykseen.
3 Social Intelligence = Verkoston luoma sosiaalinen pääoma. Verkoston mielipiteet ja suositukset nousevat arvoon arvaamattomaan. Parhaat verkkomediat ymmärtävät että verkoston tiedoilla ja yhteyksillä ei tienata antamatta myös käyttäjien tienata tuottamillaan tiedoilla.

Sosiaaliporno korvaa juorulehdet
Kuka tuntee kenet. Kuka tekee mitä. Juoru- ja yleisaikakausilehtien levikki laskee, sillä internetissä nobodysta tulee julkkis ja yksityisestä yleistä. Karkeasti jaettuna puolet  käyttäjistä rakastaa seurata, tarkkailla ja tirkistellä. Toinen osa tuottaa sisältöä ja etsii yhteyksiä. Sisällön tuottamisesta ovat kiinnostuneet sekä nuoret että iäkkäämmät, jos sisällön luomiset mallit ja käyttökokemus on tehty ei vain "from-nörtti-to-nörtti" vaan from "isöäiti-to-isoäiti" eli tarpeeksi helppokäyttöisiksi.

Bisnestä reiluudella
Miten tällä tehdään rahaa? Ja voiko sosiaalisen median innovaatioita syntyä Suomesta? Vastaus on yksinkertaisuudessaan arvossa ja oikeudenmukaisuudessa.
Jos suunnittelet palvelun tai tuotat sisältöä, jota yhteisö todella rakastaa, ollaan siitä valmiita maksamaan. Jos käytät yhteisön tuottamaa tietoa, mieti miten palkitset yhteisöä. Suomessa itää monta menestystarinaa, kunhan uskaltaisimme uskoa, että hiljainen kansa ei verkossa halua vaieta.

Design on ikuista, mainonta hetkellistä...

Arkistojen kätköjen kaivelu jatkuu, koska kirjoitan blogittelun sijaan kirjaa. Onpa luonnetta hiovaa hommaa! Tässä muistoja tammikuulta 2008 Markkinointi & Mainonta -lehden "Tämän mainoksen olisin halunnut suunnitella sarjasta".

Ps. Käväisin Porissa Satakunnan maakuntabrändiä tutkimassa ja luennoimassa. Upeasta Porista ja huumorintajuisista, itselleen häijyistäkin Satakuntalaisista ensi viikon blogissa.
Porin Yliopistokeskuksessa järjestetyssä Satakuntaliiton tapahtumassa mm. Hämeen Sanomien ja Satakunnan kansan päätoimittaja ja kustantaja päästelevät suustaan niin mahtavaa itseironista kuntamarkkinoinnin asiaa, että harvoin näkee. Herrat sopivat Ylen pressiklubiin koko kansan eteen! Haloo siis, Timo Harakka ja Yle:n tuotannot.

Satakunnan kansa kirjoitti aiheesta keskusteluun provosoivan jutun, jota voi käydä kommentoimassa, www.satakunnankansa.fi

Toinen viikon pikku uutinen on se että "Lisan enkelit" Tuotantoyhtiö Susamurun TV-pilotti, jonka pohjalta oli tarkoitus tehdä 10-osainen naisyrittäjyyttä kehittävä TV-sarja ja formaatti, on päätetty laittaa TV-kanavien säästöpaineiden vuoksi hyllylle. Uuden, vieläkin yrittämiseen ja työelämään pureutuvamman suuren yleisön TV-sarjan kehittely kuitenkin käynnistyi heti. Lisää aiheesta, kun valmista tulee.
Itse en tosin hingu telkkariin. Ainoastaan jos aihe on tärkeä ja läheinen, voin harkita.
Kita opetti että naama kuluu arjessakin.

NYT SIIS MAINONTAAN, EI VAAN DESIGNIIN:

Tämä merkin olisin halunnut suunnitella?

Aston Martin, automaailman legendaarinen ”artek”

En koskaan himonnut autoja enkä halunnut suunnitella mainoksia. Pyöräilijänä ja tuulesta kicksejä saavana maalaistyttönä kärryt eivät päätäni kääntäneet, kunnes kapsahdin rattiin, jonka seksikkäästä otteesta ja maagista yksityiskohdista ei vain päässytkään irti. Damn! Tajusin että jos maistaa saa riittävän hyvää, pihtarikin villiintyy.
Keski-Englannin nummilla sijaitsee autotehdas, jonka puhtaanvalkeassa sarjakuvamaiseksi jatkumoksi suunnitellussa tehdassalissa kasataan räätälintyönä ja haastajabrändin asenteella Aston Martinit, nuo 60-luvun James Bondin maagiset superkärryt. Tänään Astoneita ajavat ne, jotka näkevät kuinka pieni on kaunista ja hyvä design on ikuista. Keskihintakin tosin melkein kuin Helsinkiläisyksiö.

Aston Martineja on valmistettu jo 95 vuotta ja yhä 85% niistä kaikista pörrää liikenteessä! Vuonna 1913 perustettu perustettu Britti-brändi on ajanut ylä- ja alamäkiä. Omistajat ovat vaihtuneet ja autoja on toisinaan ollut niin vaikea ostaa, että 90-luvulla eräs kiivastunut amerikkalainen osti koko autotehtaan. Nyt massamerkki Fordin otteesta v.2007 yksityisomistukseen siirtyneellä Aston Martinilla menee lujempaa kuin koskaan. Uusi Bond on palannut rattiin ja tehtaalla on uusi palavasilmäinen johto, jolla on selkeä muotoilustrategia. Globaali jono kiertelee marmoriporttien takana. Porschejahan on maailmassa jo yli miljoona, pölyyntyneistä Jaggeista puhumattakaan, joten exklusiivisellä pikkumerkillä riittää kysyntää. 

Aston Martinin designin yksityiskohdissa on taikaa

Aston Martinin pääsuunnittelija kertoo että autodesigniin pitää liittää turvallisuuden rinnalle magiikkaa ja yllätyksellisyyttä. Jos haluat olla huomaamaton kannattaa kaahata muualle. Aston Martin ei pöyhistele kuten ärhäkkä Ferrari. Se edustaa sofistikoitunutta eleganssia, joka ilmenee vaikkapa lempikalvosinnappiesi kiinnittämisessä auton kojelaudan mittaristoon tai itseampumasi suden nahkaan verhoiltuihin penkkeihin. Tai miksei poroa, unikkoa, oravaa? Ja millaisiin penkkeihin. Mother Queen, mikä ote! Ja asento! Magiikkaa on myös yhtiön legendaarisessa logossa, kotkamaisin siivin koristellussa nimitaulussa, jonka ruohonvihrellä pohjalla selkeällä fontilla lukee Aston Martin. Ei siis mitään epäselvää kikkailua, vaan klassista ehdottomuutta.
1920-30 luvun rata-autoilun huumassa syntynyttä siipilogoa on päivitetty muutamia kertoja. Niin hyvin ja huomaamattomasti että ajaja ärsyynny. Siitähän maailman parhaassa designissa on kysymys. Sydäntä, älliä ja silmää hivelevästä kauneudesta johon ei koskaa kyllästy.



Photo: Markkinointi & Mainonta lehden villi kuvaaja elokuussa 2007

Kajaanin Vuokatissa rakennetaan puu- ja metsäalan tulevaisuutta 17.9.2009

PUUSTAKO SUOMALAINEN MENESTYSBRÄNDI? MIKÄ NEUVOKSI AIKAISEMMIN MM. IKEA ALIHANKKIJAN ASEMASSA OLLEILLE PUUALAN YRITYKSILLE?

Miten puuala selviää taantumasta? Mistä innovaatiot puunjalostusalan kehittämiseen? Miten puu- ja metsäalan yrityksiä tulisi brändätä vientimarkkinoille?
Mitä apua designerit voivat tuoda tuotekehitykseen? Pohdin asiaa alustavasti alta löytyvässä kolumnissa. Lisää ideoita puualan brändäykseen syyskuun seminaarissa, jossa mukana mm. sisusarkkitehti Kari Lappalainen sekä alan opettajana ansioitunut Kaarlo Holmberg ja markkinointimies Timo Rope sekä blogisti.
Tapahtumasta lisätietoja puumies.fi

KOLUMNI PUUMIES-LEHTEEN:

Brändäystaitoja puumiehille

Tapaamme Vuokatissa syyskuussa. Tässä kolme vinkkiä brändäykseen. Lisää kuulet tavatessamme.

1. Varmista muotoilu-hinta-laatu suhde on pitää

Aloitin urani kalusteiden vientipäällikkönä. Tehtäväni oli saada suuria yksittäisiä projektikauppoja sekä rakentaa designkalusteille jakeluketju Pohjoismaihin. Kiersin kymmeniä messuja, tapasin kasapäin toimittajia sekä jälleenmyyjiä. Suomalaiseen muotoiluosaamiseen hurahtaneena pidin satoja myyntipuheita. Kuuluisan suunnittelijan kalusteiden muotoilu keräsi huomiota ja kiitosta. Silti kauppoja syntyi liian harvoin sillä kalusteiden hinta-laatusuhde oli pielessä. Muotoilun ja huippusuunnittelijan herättämä mielikuva todella korkeatasoisesta kalusteesta romuttui kun viilupinnoissa oli repeämiä ja tuolien jalat halvalta tuntuvaa teräsputkea. Hinnat olivat korkeita, laatuun verrattuna 30-40% liian korkeita. Kertoessani tätä palautetta tehtaiden ja alihankintaketjun edustajille, he suuttuivat. Kirosivat minut ja kehottivat tarkkailemaan kalusteita ei 20 senttimetrin, vaan 4 metrin päästä. Kauempaa ja kuvista näytän kuulemma itsekin freesimmältä. Silti kehotan valmistajia tekemään parempaa laatua, vaikka maksaisikin enemmän. Jos kilpailet vain hinnalla, olet ikuisessa pudotuspelissä. Ota oppia alan parhaista. Ja muista että parhaiten pärjäävät pitkällä tähtäimelle ne, joiden tarjoama tuote- ja palvelukokonaisuus ylittää odotukset. 

2. Brändäys ei vaadi tuhansia, vaan taitoja tunnistaa parhaat tekijät

Suomalaisten yritysten esitteet, markkinointikatalogit ja valokuvat näyttävät usein turhan vaatimattomilta kansainvälisiin kilpailijoihin verrattuna. Moni sisustus- ja kotikuvasto näyttää tylsältä ja kotikutoiselta. Se miellyttää ehkä kansainvälistä tarjontaa niukemman tuotevalikoiman kotimarkkinoilla.  Mutta esimerkiksi Keski-Euroopan upeiden katalogien rinnalla se ei markkinoi, vaan pyytää anteeksi. Usein tuotteet on nimetty tylsästi ja tekstit ovat mitäänsanomattoman asiallista. Markkinoinnin tulee koskettaa tunteita, yllättää positiivisesti, lumota ja hurmata. Kun suunnittelet verkkosivuja ja muuta markkinointikamaa, älä pihtaa itseäsi ulos pelistä. Suomessa markkinointi- ja myyntimateriaaliin panostetaan maailmanennätyksellisen vähän. Siksi harvoja brändeistämme tunnistetaan. Älä myöskään tee samanlaista kuin muut. Erotu tai kuole. Ja opettele tunnistamaan parhaat tekijät; kuvaajat, graafikot, tekstinikkarit ja tarinankertojat. Usein ne parhaat eivät tule isoista mainostoimistoista, vaan toimivat riippumattomasti. Tämä on haaste tiiminkasaukseen. Toisaalta saatat saada huippulaatua sopuhintaan pienemmältä toimijalta. Etsi kuitenkin tekijät, joiden jälki vain paranee vuosien myötä. Kestävä brändi muodostuu kunnianhimosta ja tunnistettavasta visuaalisuudesta. Parhaat tekijät ja brändit erottaa heti.

3. Onnistunut tuotekehitys vaatii asiakkaan pulssin ja markkinatrendien tunnistamista

Kun lasitehtailta potkittiin ulos persoonaltaan värikkäät ja trendejä haistavat muotoilijat, säästettiin henkilöstökuluissa. Tehtaat kuitenkin näivettyivät markkinaymmärryksen puutteessa. Tehtaan kulttuurista sekä työilmapiiristä tuli köyhempää. Lopulta tehtaat suoltivat kasapäin tuotteita, joita vientimarkkinat eivät halunneet sillä trendit ja makumieltymykset muuttuivat. Tarina on tutu monella toimialalla. Jos tuotanto sijaitsee kaukana loppuasiakkaasta, katkeaa tuntuma kuluttajan pulssiin ja markkinoiden kehitykseen helposti. Yksittäisille yrittäjille trendien haistelijan, muotoilijan tai edes vientipäällikön ja tiedottajan palkkaaminen on iso investointi. Erityyppisille puualan toimijoille voisi toimia yhteinen yksikkö, joka hankkii tietoa ja testaa tuotekehityksen tuloksia. Myös messuesiintymisiä ja vientiponnistuksia kannattaa tehdä yhdessä. Esimerkkinä Artekin ja UPM kehitysyksikön yhteistyö Milanon messuilla 2007. Yhteisesiintymisen innostama mediajulkisuus vastasi yli miljoonan euron mainoskampanjaa. Kilpailua ei kannata pelätä. Suomessa esimerkiksi kalusteiden sekä sisustustuotteiden valmistuksen tuotekehitys vaativille vientimarkkinoille näivettyi, koska ulkomainen kilpailu tuli protektionistiseen maahan myöhään. Sisustamisen, puurakentamisen sekä erilaisten puusta valmistettujen tuotteiden markkinat kasvavat tulevaisuudessa suhdanteista huolimatta, sillä urbaanin elämän kiireessä kuluttajat ympäri maailmaa hakevat ekologisia ja luonnonläheisiä materiaaleja. Pelkkä puu ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan kekseliäisyyttä ja innovaatioita sekä ennakkoluulotonta eri alojen yhteistyötä, jotta puusta tulee niin haluttu että alan yritysten ulkopuolella on jono. Sekä osaavista työntekijöistä että asiakkaista.

Luennoitsijan kuva by Taru Päivike naisyrittäjyyskeskuksen Ruusunpäivä seminaarista 4.5. Sain yleisönpalaute arvosanaksi 9/10. Huh, miten ylittää rima taas ensi kerralla?

Miten erotut mediassa? Nouseeko firmasi uutinen tietotulvasta?

Kutkuttava ja monia ärsyttäväkin henkilöbrändäys kiinnostaa lukijoita. Anglo-Saksisissa maissa kuten USAssa, Britanniassa ja Australiassa, sekä latinokulttuureissa kuten Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa, sekä maissa, joissa väkiluku on Suomen rinnalla monikymmenkertainen, on erottuvuuden ja huomion hakeminen itsestäänselvyys. Talouselämän ja kulttuurin sekä politiikan huiput pyrkivät määrätietoisesti vaikuttamaan brändiinsä. Itseään ja yritystään voi nostaa esille uutisiin monella tapaa. Teoilla ja tempuilla. Vaikka parhaan ja aidoimman brändin pohjalla on tietysti oikea, elävä persoona. Suomesssa rivistä erottuva saa helposti nokkaansa. Maatalouskulttuurissa joukosta puskeva leimattiin helposti "sonniksi" ja yhteisö sekä ylhäisö rankaisi railakasta.

Nyt elämme huomio- ja elämystalouden aikaa. Viestinnällä on valtaisa merkitys. Silti sitä osaa liian harva. Kyseessä ei ole luonnonlahjakkuus, vaan asenne ja halu oppia. Ja löytää persoonallinen tyyli.

Kirjoitan aiheesta "Henkilöbrändi" parhaillaan kirjaa,  mutta koska aiheesta on paljon helpompaa kirjoittaa värikas mielipide kuin kokonainen kirjallinen, harjoittelin aihetta Kauppalehden Online -sivuston Yrittäjä blogiin. Kolumnista tuli kuitenkin liian ärsykerikas ja vauhdikas, enkä uskaltanut antaa sitä Kauppalehdelle. Jottei kirjoitus menisi hukkaan, kokeilen sen tehoa tässä blogilaboratoriossa.

Brändikäs

Miksi papinkaavusta pikkutakkiin kääntynyt kirkkoisä kiinnostaa enemmän kuin 247 muuta eurovaaliehdokasta? Onko naispuolinen Mep-ehdokas samaa kuumaveristä rotua kuin Usan ykkösleidi, joka poseeraa pakkasessakin käsivarret paljaana?

Miksi ministeri nappaa jenkkikollegalleen saman pikkuveskan, kun pressakisan ennakkosuosikin tuore vaimo? Miksi bisneksissään miljoonia polttanut, ketteräkielinen mainoskunkku pääsee kerta toisensa jälkeen talouslehden kanteen? Miksi vaitonaiset formulastarat avautuvat asuntokauposta?  Ja miksi superpankkiirin asuste on aina koira ja kävelykeppi? He oivaltavat että vain turisemalla olet brändikäs. Ja ah, niin mediaseksikäs.

Turinataloudessa mehevä liha ja stoori myy

Talouden käänteille ja yhteiskunnallisille ilmiöille kuuluu keksiä tarttuva nimi. Huomiotalous, elämysekonomia ja lattelama ovat termejä, joita hokemalla osoitamme hoksaavamme mihin maailma suuntaa seuraavaksi. Lanseeran tässä uusimman, turinatalouden. Vuosikymmenen brändien puhemiehet ovat kouhottaneet tarinoiden tarpeellisuudesta. Tarvitset hissipuheen, dinnerdraaman ja aina uuden uskomattoman tarinan saamaan kuulijat korvat hörölle. Ja median valpastumaan. Nyt pelkkä tarina ei enää riitä. Tarinaa ei ehkä jaksa kuunnella, jos brändistäsi uupuu turina.

Tilannetajuisesti turiseva yritysjohtaja ja poliitikko korjaa potin

Jos julkisuus kuuluu työhösi tai huomion puute vaivaa sinua ja yritystäsi, hio huippuun kyky turista. Turina tarkoittaa että osaat tunneälyllä lukea, mitä vastapuoli tänään haluaa kuulla.
Jos kauppakeskuksesi on unohtunut, uutisoi itsesi vaikkapa treffeille. Jos muut ovat harmaata pukumerta, leikkaa helmaa ja vilauta hauista. Jos huippukokous on tylsä, paras ampaista lenkille.
Vartioi viestisi omaperäisyyttä, sillä moni yrittää samaa.  Mieti myös millä visuaalisilla vekottimilla jalostat olemuksesi erottuvaksi. Näin osoitat tietä median rakastaman symboliikan sankarina. Jenniveska ei vilahtanut viimeistä kertaa. Se on pian pressapelin kuumin ase. Ajankohtaisilla symboliaseilla takaat että lehdistö laukkaa perässäsi. Viihdeotsikoiden sekaan voit sitten latoa painavampaa sanomaa.

Miten brändikäs turina tehdään?

Turina vedoista esimekkejä: uusiutuvat urheilutempaukset, joissa vastapuoli on vaikkapa vierailumaan ministerikollega, papille harvinaiset kulkupelit ja arjen askareet, joihin ei uskoisi yritysjohdon ylentyvän. Lisämausteena kansassa tunteita nostattavan tunnistettavan brändin tuotteiden käyttäminen, uskollisuus väreille, pukeutumistavalle, maneereille ja puhetyyleille tekee sinusta kiinnostavan hahmon. Brändikkyys koostuu kolmesta asiasta. Mielikuvitusta villiinnyttävästi vastakohtien asettelusta, tunnistettavista symboleista ja veikeästä tavasta välittää tylsäkin viesti. Maassa, jossa poliitikoista ja johtajista promille osaa puhua, turina brändikäs saa kymmenet toimittajat tilaisuuksiinsa.

Verkota oma linjasi

Asiaa ei voi tietenkään unohtaa, eikä kykyä käyttää internetin viimeisimpiä vempaimia, jotka osoittavat yrityksesi tuottavan turinaa tauotta. Yhdysvalloissa musatähdet ja yritysjohtajat ovat jo rekrytoineet sadoittain puolestaan turisijoita, jotka suoltavat  päähenkilöltä kuulostavaa turinatuubia ja kuvavirtaa verkkoon. Moni povaa näille internetin äänitorville nopeaa kuolemaa. En usko, sillä sosiaalinen media on iskenyt kivikaudelta ihmistä kiehtovaan aarrealtaaseen. Nimittäin narsismin kaivoon. Oman kuvan ja turinavirran toistuva näkeminen kun synnyttää pohjattoman nälän. Turinaa on saatava lisää. Ensin meistä kaikista tulee työelämän epävarmuuden myötä yrittäjiä. Huomenna verkon taitavista tulee brändikkäitä. Ilman turinaa yritys  tai pomo jää pimentoon.

Ps. Englannissa erään pörssiyrityksen tiedottaminen ei kiinnostanut ketään. Toimitusjohtaja nappasi tulosjulkistukseen asusteekseen naisten käsilaukun. Kassi keikkuen firma nousi uutisiin.

Kolumnistin huomioita:  Joka sanaa ei tietenkään kannata ottaa lainhuutona. Silti voi pohtia mikä painuu mieliin.

Verkkouutisten käyttökokemus kaipaa kehittämistä

Innovaatioita verkkomainontaan

Verkkomainonta voi pahimmillaan raiskata lukukokemuksen ja heikentää sekä uutispalvelun että mainostajan brändiarvoa.

Ilmaisia mainosten häiriköimiä verkkopalveluja vai maksullista lukunautintoja? HS Talous sivuilla 20.5.2009 kirjoitettiin mediataloja ympäri maailmaa polttelevasta aiheesta tuleeko verkkolehden ja –uutisten olla maksullisia. Korkeatasoisten uutistoimitusten ylläpitäminen on merkittävä kustannus. On selvää että ilmaiseksi ne eivät synny. Mediamoguli Murdochin johdolla mediatalot haaveilevat maksullisista verkon uutispalveluista.

Toivottavasti haaveisiin kuuluu myös parempi käyttökokemus. Olisin valmis enemmän maksamaan verkkouutisista, joista on suodatettu pois vähintäänkin ne mainokset, jotka eivät minua kiinnosta. Nyt verkkolehden lukukokemus riipii uutisia rakastavan sielua. Ja aiheuttaa pahimmillaan päänsärkyä ja näköhäiriöitä, koska keskittymiskyky jakautuu sivustojen kymmeniin signaaleihin. Laatulehtien uutispalstatkin ovat hyppivää banneria ja väkisin verkkokalvolle tunkevaa kuvaa pullollaan. Tämä onkin yksi syy siihen, miksi amerikkalaistutkimuksissa on huomattu että häiritsevä mainonta heikentää mainostajan brändimielikuvaa. Tällöin hyvää tarkoittavan mainonnan tulos onkin päinvastainen.

Jos mainos ärstyttää liikaa, voi brändin rankkaus kuluttajan mielessä pudota kertaheitolla. Myös verkkomainonnan visuaalinen taso on kaukana takavuosien ihanista elokuva- ja tv-mainoksista, joita katseli mielellään. Nyt tuntuu silti että mitä rumempi väri, sitä enemmän sitä roiskitaan. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi verkkouutisten lukemiseen käytetään vähemmän aikaa. Kunnianhimoa mainontaan. Järkeä mediaan.

Mainonan siirtyessä yhä ennemmän verkkoon, on tärkeä nostaa rimaa sille millaisia mainoksia verkkosivustoille tehtaillaan. Medioilta ja mainostajilta vaaditaan kekseliäisyyttä ja uusiutumista mainonnanmuodoista, sekä syvällistä ymmärtämistä verkon käyttäjän käyttökokemuksen muotoiluun. Kuka keksii keinot, voittaa sekä brändien että lukijoiden suosion. Arvovaltainen The Economist –lehden kehitysjohtaja suhtautui tavatessamme asiaan väheksyvästi. Hän kertoi verkkolehtensä lukijoiden ymmärtävän että mainonta mahdollistaa ilmaisen sisällön.

Osa lukijoista hyväksyykin tämän röyhkeän asenteen. Mutta uskallan väittää, että iso osa lukijoista hylkää tietolähteen, jonka käyttökokemus on täynnä häiriötä. Miltä sinusta tuntuisi, jossa lukiessasi paperilehteä, joku tuuttailisi, koputtelisi olallesi ja riuhtaisisi sivun käsistä heittäen silmillesi tietoa tavaroista ja palveluista, joiden kohderyhmään et kuulu? Maailman media ja verkkoviestinnän tapahtumia kiertäessä vastauksia mainonnan uudestisyntymiseen verkossa on tarjolla vähän.

Haastankin Suomen viestintä-, mainos- ja media-alan innovoimaan uusia ratkaisuja miellyttävään verkkopalvelun käyttökokemukseen. Parhaita ideoita odottaa varmasti kansainvälinen menestys. Oli suhdanne mikä tahansa.

Eurovaalit 2009 - MEPin duuni on kansainvälinen näköalapaikka! Miksi MEPin työstä on maalattu tylsä hyllyhomma? Ja miksi harva poliitikko osaa puhua?

Eurovaalit tarkkailussa

Poliittiset puoleet olivat minulle ennen ihan hebreaa. En erottanut puolueita, en poliitikkojakaan toisistaan. Varsinkaan kotimaassa. Kansainvälisestä politiikasta mieleeni 90-luvulla jäivät vain Islannin ja Irlannin naispresidentit Vigdis Finnbogadottir ja Mary Robinson. Hävettää oikein tunnustaa että 1970-luvun lapsena kotimaan politiikka tuntui olevan värittömyyden huippu. Kylmänsodan jälkipolitiikan harmauteen kyllästyneenä en kiinnostunut EU:stakaan edes yliopistossa. Opintovuosieni ainoa poliittinen väripilkku oli Hankenilla v. 1993 luennoinut EU:sta ärsyttävän innostunut Alexander Stubb. Toinen ahaa-elämys oli tutustuminen 2000-luvulla sympaattiseen filosofi-kaunottareen Eija-Riitta Korholaan, Superbisnesmother Piia-Nora Kauppiin ja sekä lyhyt kohtaaminen äänimestari-rallimaestro Ari Vatasen kanssa. Kokoomus-mepithän olivatkin persoonallisuuksia, jokainen tavallaan. En silti halunnut sitoutua. Lepattavana äänestäjänä äänestin vuoroin Kokoomusta, vuoroin Vihreitä. Ja ihailin Anni Sinnemäkeä, jonka kynä liitää kauniisti proosasta politiikkaan.

Passiivista herääväksi sivustaseuraajaksi

Onneksi ikä ja elämä tekee tehtävänsä. Lähestyessäni 39-vuotissyntymäpäivää olen nähnyt minkä verran pikkuinen sarjayrittäjä voi muuttaa maailmaa. Yrittäjänä myös törmää päivittäin epäkohtiin, rakenteisiin, instituutiohin ja järjestelmii. Yhtäkkiä politiikalle täysin selkänsä kääntänyt huomaa, että vain politiikkassa voi yhteisiin asioihin vaikuttaa. Siksi kiinnostuin vihdoin EU:sta. Ja huolestuin!

EU ja MEPit rakentavat eurooppalaista kilpailukykyä. Mutta mustamaalattiinko MEPin työ vahingossa medioissa?

Vuodenvaihteessa 208/2009 monissa medioissa (mm. HS, Yle uutiset) kerrotiin miten Mepit ovat ainakin kotimaan poliitikasta hyllyllä ja samalla rivimepit aika kaukana Brysselin todellisista vallan kerroksista.  Toistettin kymmeniä kertoja miten vähän yksittäisellä Mepillä on valtaa. Palkkioita, kulukorvauksia moitittiin vaatimattomiksi ja työtä muutenkin tylsäksi. Nyt Eurovaalien lähestyessä medioissa sitten ihmetellään kun Mep-kanditaatteja on lähinnä kerääntynyt politiikan konkareista. Nuoria, uusia, raikkaita ja urallaan esim. liike-elämässä tai kulttuurin parissa ansioituneita on harvassa. Millään puolueella. Mikä meni pieleen?

Erilainen työhönottoilmoitus  - Halutaan mestariviestijä ja tulevaisuuden vaikuttaja Euroopan huipulle - Palkka yli 100 000eur vuodessa

"Upea kansainvälinen kulttuurien ja päätöksenteon näköalapaikka. Mahdollisuus vaikuttaa ja verkostoitua yli puoluerajojen. Fiksut työtoverit 27:stä eri maata. Saat matkustaa laajasti ja rakentaa huomisen Eurooppaa globalisoituvassa maailmassa. Palkka on parempi kuin toimitusjohtajan palkka PK-yrityksissä. 2 assaria sisältyy hintaan!" Olisiko tälläisellä ilmoituksella tullut puoluetoimistoihin tuhansia hakijoita? Ainakin useampi olisi harkinnut!

Politiikan puheopetusta kaivataan, monen poliitikon ääni on kuin raastimella selkää raapisi!

Eu-innostuneena köpötin paikanpäälle muutamaan vaalitilaisuuteen mm. Uudelle Eduskuntatalolle kuuntelemaan SDP-Vihreät-Keskusta ehdokkaita tammikuussa sekä huhtikuussa. Lisäksi hiivin tirkistelemään Vanhalle Ylioppilastalolle Nato kemuihin, joissa muutama Mep-ehdokas myös esiintyi huhtikuussa. Eipä tarvinnut tilaisuuksiin tungeksia, sillä poliittiselta viestinnältä puuttuu särmää ja kulmaa. Uteliaana kuuntelin Meppien ja nykyisten sekä ex-ministerien puheita. Huh huh! Epäselvää ääntämistä, epäjärjestyksessä ja ikävällä äänensävyllä. Tuntui kuin regressoituisin ala-kouluun opettajan nuhdeltavaksi.

Vaikka en vieläkään erota monia poliitikkoja toisistaan, uskallan poliittisen seurannan untuvikkonakin vaatia poliittisen tason puheiden laadun nostoa. Emmehän me voi päästää Brysseliin taitamattomia puhujia. Tai tyyppejä, jotka näyttävät epäinspiroivilta. 

Pitääkö kiinnostavan uutisotsikon alkaa kauhukertoimella? Ps. Muistoja viime keväältä, Tampereella maakuntabrändit kiinnostavat...

Suuren lehtitalon kehityspäällikkö soitti kysyäkseen millainen on hyvä toimittaja. Alma-media teki valikoiduille yritysjohtajille (mm. iittalan Tero Vähäkylä, Alman oma konserninjohtaja Kai Telanne, Hasan & partnersin Timo Everi, Metsäyhtiöiden johtajistoa ym.) kyselyn miten toimittajat voisivat parantaa kohtaamistaan talouselämän johtajiston kanssa. 

Päivä oli alkanut huonosti, joten kaadoin soittajan niskaan 2 vuotta julkisuudessa omasta tahdostaan vain asia-otsikoin ja työyhteydessä esiintyneen yrittäjän tuntoja. Sanottavaa riitti! Pääsinhän kerran Alma-median toimittajan johdattelevan kysymyksen myötä ilta-päivälehden lööppeihin. Yritin rakentavasti kommentoida, sitä miten suomalaiset kulttuurintekijät ja taiteilijat voisivat apurahajärjestelmän rinnalla parantaa ansaintamahdollisuuksiaan. Eläväthän monet tunnetutkin taiteilijat alle minimitulojen.

Aamulehden otsikoinnissa juttu (marraskuu 2007) kääntyi niin että, tuomitsin apurahataiteiljat pullamussöksöiksi. Ilta-sanomien aiheesta jatkama juttu toi tosin myös paljon rakentavaa palautetta, sekä kymmenittäin yhteydenottoja taiteilijoilta, jotka ovat kiinnostuneita brändäyksestä ja myyntitaitojen kehittämisestä.

Olen sitä mieltä että, apuun voidaan toki palkata agentteja, mutta kulttuurintekijän tulee itse tietää mitä ja mitä palveluja ostaa. Sekä osata sijoittaa varojaan ja arvioida tulokehitystään. Muutoin voi käydä niinkuin monelle historian huippunimelle. Agentti tai taidevälittäjä rikastuu sopimukset tai royaltineuvottelut hutiloineen taiteilijan köyhtyessä. Samoin voi käydä taiteilijan unohtaessa suojata nimensä, sekä oikeutensa myös tulevia sukupolvia varten.

Moni suomalainen tunnettu muotoilija ja designer tuskin elää taiteellaan. Silti nämä ikonisoituneet henkilöt ovat jatkuvasti lehtien ja palstojen otsikoissa. Palkintoja ropisee ja elämä näyttää olevan glamouria ja partyja. Totuus on että kourallinen kunkin alan taiteilijoita elää leveästi. Moni katkeroituu huomion ja tulojen niukkuuteen.

Aalto-yliopisto on hieno hanke, mutta Suomessa koulutetaan taiteen tekijöitä sadoissa oppilaitoksissa ympäri maata. Kulttuurintekijöiden koulutuksessa tulisikin kiinnittää enemmän huomiota opintojen alusta saakka oman talousosaamisen laajentamiseen. Ja tuoda esille se tosiasia että taiteilijuuteen kuuluu yrittäjämäinen vastuu oman uran ja varallisuuden kehittämisestä. Samanlaista uudistamista toivoisin myös humanistien koulutukseen. Palkattuani nuoria Yliopistosta valmistuneita, olen hämmästykseni huomannut miten heikot perustaloustaidot muuten niin sivustyneillä nuorilla on.

Vaikka olisi kuinka herkkä ja luova, ei taiteilija, muotoilija tai huomanisti voi omaa taloutta ulkoistaan. Kun perusasiat osaa, niin talouden ja hinnoittelun ymmärtäminen ei syö luovuutta vaan tukee sitä. Mediakin voi olla kaveri, vaikkei julkisuutta voi hallita. On vain osattava ajatella mitä julkisuudessa kannattaa ottaa esille. Jos kerran avaa vaatekaappinsa tai rakkaussurunsa voi kellahtaa allikkoon, josta ei ole paluuta. Varoittelen luennoillani eri-ikäisiä suomalaisia siitä miten helposti media antaa leimoja ja rooleja. Tosi-tv:n ja arkeen levinneen medialisoinnin aikana myös nuoret tarvitsevat median lukutaidon kehittämistä. Harmittomalta tuntuva lausahdus Facebookissa, voi osoittautua kohtalokkaaksi.

Tuntuu että median oppima mantra "negatiivinen kohuotsikointi kymmenkertaistaa lukijämäärät" olevan talouden ja yrittäjyyden kehitykselle kuolinisku. Tänään on vaikea löytää kansainvälisestikään talous- tai päivälehteä, jota ei dominoisi negatiivinen uutisointi. Olen siirtynyt lukemaan yhä enemmän kansainvälisten sanomalehtien (le monde.fr, nyt.com, iht.com, huffington post, pravda.ru) uutissaitteja, sillä kotimaan kohut tuntuvat vievän turhan usein yrittäjän pois positiivisen tulevaisuuden uskon tieltä.

Ps. Suomittuani Aamulehteä ja Almamediaa haluan palauttaa mieleen hauskoja muistoja Hämeestä Aamulehden koulutuspäivästä. Tässä arkistosta juttu Tampereelta Aamulehden Pirkanmaan kunnille ja kaupungeille järjestämästä Brändäys-workshopista tehty juttu kesäkuulta 2008. Download 100071

Jutuista ei aina tunnista itseään. Superverkostoituja ja polvilleen panija? Oikeasti olen kyllä vielä yrittäjäurani ruohonjuuritasolla. Haluan silti rohkaista kaikenikäisiä yrittämään. Vaikka työura menisi toisenpalveluksessa on yrittäjämäisestä asenteesta apua työelämän turbulenssissa. Lisää kirjoituksia aiheesta Työ- ja elinkeinoministeriön Sukupolvifoorumi.fi blogissa.

http://www.sukupolvifoorumi.fi/