Eilisen Hesarin yleisönosastolla oli kaksi mainiota kirjoitusta taide- ja draama-aineiden tarpeellisuudesta nuorten ja lasten kehitykselle ja oppimiselle. Supertehokkuuden jäljillä luovia aineita halutaan peruskoulujen oppimäärästä kutistaa, vaikka työelämässä tarvitaan yhä enemmän kykyä ymmärtää asiatietoa hienovaraisempaa tietoa, tunteita ja kuvallisuutta. Itse vietin penskana vuosia näytelmäkerhossa, milloin pelkkänä koristekasvina, milloin taustaryhmän tukena. Päärooli osui kohdalle harvoin. Ainakin kerran tyrin senkin, kun unohdin kyläkoulun näyttämöllä hyppäsin yli puoli tarinaa unohtamalla vuorosanat. Noh, siitäkin selvittiin!
Väreihin ja kuviin, sekä kirjallisuuteen itseopitun tutustumisen ohella juuri nämä teatterikokeilut kasvattivat minua eniten. Ja niistä on eniten ollut työelämässä hyötyä, paljon enemmän kuin moneen suuntaan rönsyilleistä opinnoista ja tutkinnoista. Lisää taitoaineita kouluihin kiitos! Myös insinööreille ja muille prosessimaanikoille!