Onneksi jonkun aivot toimivat! Viisas ystävätär houkutteli minut eilen puoliväkisin hyppäämään autoonsa ja kaasuttamaan tänne Itärajalle kauas Helsingin hälinästä. En olisi millään malttanut lähteä, sillä luulin että minun on tehtävä sitä ja tätä, kuultava tuota ja tätä. Oikeasti en saanut kaupungissa mitään aikaan, sillä minut oli vallannut pesäkuumeen pahin laji ja nukkuminenkin kaupungisssa tuntui makaamiselta muurahaispesässä.
10 tuntia maalla, hyppy hyiseen veteen ja nuuskaus märän metsän tuoksua, simsalapim, olen heti järjissäni! Lisäksi oli mahdottoman rentouttavaa nauraa kaakattaa automatkalla Uudeltamaalta Savo-Karjalaan kultturellin ystävättären seurassa kirjoitusangstille, yhteisten tuttujen elämän käänteille, mm. 60-vuotiaalle elämänsä terässä kukkivalle morsiamelle ja naisjohtajien kontrollinhimolle.
Savuisessa majassa, kesästä hengissä selvinneiden perhosten talvipuuhia seuratessa ja Anna Kortelaisen maanmainiota Eri Kivaa! - Onerva ja kaupungin naiset -kirjaa lukiessa tunnen mielilukituksen kiihdyttävän ripeään laukkaan. Kohta romaanihenkilöitä syntyy kuin tatteja tammimetsikössä. Odottakaapa vaan!
ps. Sain kuvia myytävä olevasta Ruissalon puuhuvilasta jonka rähjäisen romanttisen loiston rinnalla metsämajamme näyttää palaneelta piparkakulta. Millaisiahan romaaneja syntyisi pumpernikkeleiden kuningattarelta näyttävässä puupalatsissa?