Lisa Sounio blogi

Kadonnut myrskymatka

Hemppu, kirjoitin juuri hauskan postin iltaretkestä myrskyssä...ja se katosi! Lyijykynä on typepadin texteditoria turvallisempi!

Lisää kauniita, historiallishenkisiä rakennuksia Karjalan pääkaupunkiin!

Eilisessä Etelä-Saimaa lehdessä kommentoin Lappeenrannan City-korttelin rakentamissuunnitelmaa sekä Lappeen kirkon vieressä sijaitsevan keskustakorttelin nimeämistä.

Opiskellessani 1980-luvun lopulla Lappeenrannassa rakennusliikkeet purkivat pikavoittojen himossaan surutta Valtakadun viimeisiä sympaattisia puutalovanhuksia. Vielä viime vuonna mietin pitäisikö minun sitoa itseni satamakortteleita lähellä sijainneeseen symppismäiseen vanhaan puuliiketaloon. Työkiireiden vuoksi en mukamas ehtinyt mielenosoittajaksi. Nyt sekin (Tasihinin talo?) on kadonnut. 

Nykyarkkitehdit rohkeasti mallia vanhasta, sisältä voi olla aivan uutta!

Maailmalla monet kaupungit ovat ottaneet vanhojen historiallisten rakennusten tyylistä reippaasti mallia rakentaessaan uutta, mutta nykyteknologiaan ja mittakaavaan soveltuvia rakennuksia kaupunkien merkkipaikoille.

Toivoisin entisen lukio-kaupunkini Lappeenrannan nostavan rimaa ja todella pohtivan City-korttelin ulkonäköä sekä nimeä, ei kymmenien, vaan satojen vuosien tähtäimellä. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa julkiseen rakentamiseen satsataan 15-25% enemmän rahaa, ja kas, kaunista syntyy. Älkää edetkö teräspalkkien ja betonin ehdoilla Lappeenrantalaiset!

Ps. Tässä linkki ihanaan Etelä-Saimaan juttusarjaan kauniista, historiallisista rakennuksista.

Sadeaamua Siltasaaresta

Harmaa aamu Siltasaaressa. Mutteripannu purskauttaa sihisevät espressot hellalle. Maitovaahto kiehuu kohtii kattoa. Aamulehti on kateissa. Verkosta löytää joskus vain huonoja uutisia.  Iltasanomien menopöhinöiden otsikossa lukee Ahtisaaren miniästä kirjailija. Naimisissa on ihanaa, mutta miniää mieluummin toivoisin ihmisten muistavan minut jostain muusta. Eikä ekan kirjan jälkeen ole kuulemma kirjailija...vielä. Mutta sitkeästi yritän toista rompsumaisempaa teosta puristaa. Keksin siihen juuri pari hahmoa lisää.

Ja viikon päästä Ateenaan brittiläisen mainoskuninkaan nörttiseminaariin. Sitä ennen pesäkatselmuksia Tammisaaren suunnalla. Kirjoittajakolo edelleen haussa, vaikka kummituskartanoon on matka lauantaina.

Ps. Ihana asunto 2h + k vuokrattavana Etu-Töölössä. Vapaa heti!

Kolumniraakileita junamatkalla

Matkustin iltajunassa Idästä Helsinkiin läpi syksyisten metsien ja peltojen. Sielu lepää metsämaisemassa, ja rasittuu näkiessään tylyjä hetken huumassa pykättyjä teollisuushalleja.

Naputtelin junassa Fakta-lehteen lokakuun kolumnia. Ei tullut vauhdikasta, vaan vakavaa. Kas, tässä:

BRÄNDIKÄS  - sinäkin olet brändi halusit tai et!

Brändeistä on vuonna 2010 tullut arkikielen kuuma peruna, joka vilahtelee kaikkialla uutisotsikoista kulttuuridebattiin ja vaalikampanjoihin. Brändissä on samalla kertaa jotain ärsyttävää ja lumoavaa. Ihankuin toinen olisi brändi ja toinen ei. Erilaisten markkinointimääreiden viidakossa eksyneelle voi jäädä hämäräksi, mistä brändäyksessä oikein on kysymys – ja miten esimerkiksi omaa henkilökohtaista brändiä voi kehittää ilman pennin pyörylää!

Erilaisten liike-elämän termien määrittelystä on tullut asiantuntijoiden välistä kilpavarustelua. Useimmat haluavat harpata yli hilseen ja rakentaa esimerkiksi innovaatioista tai brändeistä määritelmiä, jotka ehkä avautuvat asiaan vihkiytyneille mutta eivät niille, joiden pitäisi brändätä ja uusiutua työssään. Älä uppoa keisarin uusiin kuteisiin. Mystisyys on asiantuntijoiden oma etu – hehän tarvitsevat koko ajan tuoreita käsitteitä, joita he voivat mennä kauppaamaan asiakkailleen. Brändejä nähtiin jo kivikaudella, vaikkei niistä brändeinä puhuttu. Ne olivat symboleita, saaliita ja viestejä, joilla soiden ja metsien sankarit erottuivat joukoista.

Brändistä arkikieltä ja ase työuran kehittämiseen

Mielestäni brändiajattelua on korkea aika kansanomaistaa. Ja kertoa miten arkista esimerkiksi kansainvälinen markkinointi voi käytännössä olla. Haluan riisua median rakentamaa menestyksen esirippua; oikeasti meidän jokaisen urapolku sisältää enemmän kommelluksia kuin napakymppejä. Minun mutkikkaasta urapolustani voi lukea uunituoreesta esikoiskirjastani Brändikäs. Samalla pääset sukeltamaan Suomalaisten kansallisaarteiden kulisseihin.

1990-luvulla brändin uskottiin usein olevan jotain sellaista, joka liimataan valmiin tuotteen tai palvelun päälle. Moni yritys ajatteli että teippaus tai komea mainoskyltti riittää. Alkuperää peiteltiin, Nokiakin vaali mielikuvaa ettei se ollut oikein mistään kotoisin. 2010 ei brändääjillä ole enää varaa ajatella että kahdesta samaa tavaraa sisältävästä purkista toisen voi myydä kalliimmalla vain hienon brändin ansiosta. Se on asiakkaan huijaamista. Usein perinteinen markkinointi toimii juuri näin. Ideaalitapauksessa asetelma on päinvastainen – brändin pitäisi pystyä antamaan enemmän kuin se lupaa. Työelämässä ammattitaitosi muodostaa brändisi. Oman henkilökohtaisen brändisi on jatkuvasti uusiuduttava ja sinun hiottava kykyäsi siitä kiehtovasti kertoa!

Pärstä ja sielu samassa paketissa

Kirjassani annan korvatillikan teorioille ja yksinkertaistan karkeasti: brändi on pärstä ja sielu samassa paketissa. Siinä yhdistyvät tuotetta, palvelua, yritystä tai henkilöä koskevat tosiasiat, mielikuvat ja tarinat. Sanojen ja ulkomuodon lisäksi brändi on myös tekoja ja asiakkaiden kokemuksia tuotteiden ja palvelujen käytöstä. Esimerkiksi maabrändeistä puhutaan nyt paljon. Eikä Suomi-brändiä rakenna työryhmä, vaan 5,4 miljoonaa brändääjää. Kannattaakin huomata, että jokainen henkilö on brändi, halusi tai ei. Vaikket itse tekisi mitään, kilpailutilanne ratkaisee millaisena brändinä sinut koetaan. Hyvää brändiä voikin verrata kiinnostavaan ihmiseen, jonka haluat tavata aina uudestaan. Kun tähän asemaan pääsee, brändi antaa myös mahdollisuuden laskuttaa kovempaa hintaa.

Brändin hallinta on haudasta, inspiroivuus in

Markkinointi on monessa firmassa muuttumassa tilastotieteeksi. Johtoryhmissä uskotaan, että kvantifioimalla asiat pysyvät jatkuvassa kontrollissa ja että asiakkaan käsityksiä voi manageroida haluttuun suuntaan. Metsään menee. Internetin aikana kuka tahansa voi sanoa kenestä tahansa mitä tahansa. Tällainen antimarkkinointi kasvaa räjähdysmäisesti. Samoin verkostojen suosittelu. Brändi on hyvin henkilökohtainen kokemus. Jos poimit kadulta 10 ihmistä, jokaisella heistä olisi tietystä tuotteesta 10 erilaista käsitystä. Siksi brändiä on käytännössä mahdotonta ohjata täsmälleen haluttuun suuntaan – ja siksi yrityksen kannattaa keskittyä toimimaan rehdisti ja läpinäkyvästi. Tänään brändiä rakennetaan yhdessä yhteisöjen kanssa. Ja viestintäpomo onkin asiakas!


Monet yritykset pelkäävät brändiin sisältyvää kontrollin puutetta, suotta – se on suuri mahdollisuus. Kun asiat tehdään paremmin, asiakkaat ovat tyytyväisempiä. Oikein toimiminen ja brändiarvon kasvattaminen edellyttää kuitenkin yrityksiltä avoimuutta ja uudenlaista tapaa viestiä inspiroivasti. Ja saada yhteisö viestimään puolestasi. Esimerkiksi tuotteiden eettisyyttä ja vastuullisuutta koskevien viestien pitää olla totta, sillä viherpesusta jää kiinni.

Brändiksi pennillä?

Internetin ja digitalisoitumisen myötä yrityksen markkinointikulut ovat painuneet nollaan. Jos olet kekseliäs, aloitekykyinen ja omaperäinen, sekä osaat käyttää internetin viimeisimpiä vempaimia, voit brändätä ilman rahaa. Ja olla globaali brändi päivästä yksi, sillä innostuneet ystäväsi rakentavat brändiäsi puolestasi. Suuri maine syntyy rikkomalla rajoja. Ja ottamalla riskejä. Tänä päivänä pienikin on suurta. Ja jos mokaat, ei hätää. Voit astu äkkiä esiin ja oikaista. Ja hyväksyä etteivät kaikki tykkää. Vahvan brändin kestettävä vihaa ja vainoa.

Kirjasyksyä Idästä

Joensuun kirjallisuustapahtuma starttaa ensi viikonloppuna. Marisin kirjailijaliiton johtajattarelle Tuula-Liina Varikselle ettei Itä-Suomessa tapahdu tarpeeksi, tarkoitin kyllä pikkukirjastoja. Madame Varis oikaisi kertoen että paljon tapahtuu...

"Itä-Suomessa on runsaasti kirjallisuustapahtumia mm. Pieksämäellä (Sylvi-symposium), Kuopiossa (Kirjakantti) ja Joensuussa juuri ensi viikonvaihteessa kolmipäiväinen Joensuun kirjallisuustapahtuma, jossa on vankka kaarti suomalaisen kirjallisuuden kärkinimiä, tutkijoita ja lisäksi teatteria ja musiikkiohjelmaa. Tervetuloa Joensuuhun. Lisätietoja www.joensuunkirjallisuustapahtuma.fi."

Yst. terv.

Tuula-Liina V.

 

Lepakkoluolassa kylässä

Metsämajamme vintillä asuu lepakkoperhe, joka on vieläkin kiireisempi kuin minä. Iltayöstä perhe alkaa melskata ja möyhentää peltikaton alla sijaitsevan vintin puruja ja puita uuteen uskoon. Mikään sopuisa perhe tämä lepakkoluolan joukkue ei ole. Ne meuhaavat ja mäiskivät toisiaan, lennähdellen välillä katon lipan alta pakoon. Sisään majaan ei ne eivät tule. Majan sisus on talvikotia etsivien kärpästen, ampiaisten ja perhoston territoria. Välillä tulee mieleen olemmeko me ihmiset vain vieraina Idän viidakossa.

Ps. Viime kesänä tiemme varressa kävi muurahaispesässä aterioimassa karhu. Tänä kesänä sitä ei näkynyt. Vaikka Parikkalan seudulla oli 158 karhuhavaintoa. Tänään istutettu koristeomenapuu saanee lähimetsien hirvet kutsumaan orgiat kokoon. Alan tuntea itsenikin metsänasukiksi.

Omenapuun istutusta ja kirjoittamisen pakoilua

Varastin yhden etäpäivän lisää. Tänään meni yksinkertaisesti överiksi. En saanut uutta kirjaa kirjoitettua rivin riviä, sillä ahistelin aikataulujen puristuksessa. Painovalmis kirja polttelee. Kustannustoimittajalta tuli uhka viesti. Jos en lopeta loputtumien muutosehdotusten tulvaa, kirja viivästyy jälleen!

Brändikkään lanseeraus kuljettaa minut loka-marraskuussa ympäri Suomea ja olen varma että bravuurini olla väärässä paikassa väärään aikaan voi toistua. Kerran iittalan aikaan minun piti olla Århusissa Tanskassa, mutta erehdyksessä olin lennähtänyt Kööpenhaminaan. Toisen kerran eräänä aamuna minun Oslossa, mutta heräsinkin Etelä-Suomessa.

Tänään olin Parikkalassa, mutta pää pyöri jo Helsingissä, niin ettei kynä, eikä lentopallo kädessä pysynyt. Onneksi lapio sentään heilui.

Kiire tekee hulluksi. Rohdoksi kiireeseen kelpaavat syysretket maalle. Ne pysäyttävät korennon lailla kiitävän esikoiskirjoittajan. Ja tänään Villa Lupon piha alkoi tuntua entistä enemmän omalta.

Pihapiiriimme muutti Jasmiinipensas, virkeä vaahtera ja koristeomena-puu. Perintösireeni jäi vielä ujosti kurkistelemaan vajan takaa. Tahdon vielä tammi ja lehmuksia. Vaikka niille käy kuulemma erämajan maisemissa kalpaten. Jos ei niitä puput pistele, niin pakkanen panee ne matalaksi. Luonnon armoilla, arjen puristukissa.

Ps. Itä-Savo sanomalehdessä oli tänään innovaatiovuodatukseni.

Pps. Kutsu Artekin 75v. juhlaluennolle! Download 75DM0609Digital

Etämaanantai metsässä ryskyen

Maanantai aamu alkoi rytisten. Perheenjäsen ajeli Villa Lupon pihaan omenapuu kauhakuormaajan kauhassa. Seuraavaksi pihanperälle mätkähti jättiläismäinen siirrettävä pensas. Ja kolmanneksi somasti syksystä punastunut vaahtera. Ne etsivät uutta kotia Villa Lupon myllerretyltä pihamaalta.

Kesken pihanrakennuksen puhelin alkoi piristä kuin viimeistä päivää. Etätyöpäivä maalla käynnistyi hektisesti. Mailiin singahti Brändikkään sisäkansien korjaukset ja pian koko painovalmis aineisto.

Seuraavaksi mailissa odotti kutsu Artek 75-syntymäpäivien juhlaluennolle 14-15. lokakuuta, 2010. Muistelin viiden vuoden takaista Artekin 70-vuotisluentoa, jota olin mukana järkkäämässä. Silloin kommelluksia riitti.

Eräs italialainen huippuarkkitehti lukitsi itsensä ilman vaatteita Säynätsalon kunnantalon vierashuoneiden väliseen käytävään. Kreikkalaista kotijumalaa muistuttava parrakas signore oli hyvin vihainen. Verhonaan pieni Marimekko pyyhe. Nyt saan onneksi vain osallistua superarkkitehtien kuuntelemiseen.

Sinkautin pyörällä soramontulle. Pikku koira karkasi perään. Ja puhelin pärisi lakkaamatta. Mitä tästä työrauhasta oikein tulee?

Lehtisadetta ja kirjallista pesäkuumetta

Kullankeltaisten koivunlehtien sadellessa tanssahdellen päälleni köpöttelin lainakoiran kanssa metsälammen rantapoluilla iltalenkin. Katinkokoinen lainakoira virkistyi vastaankävelevien isompien koirien kohtaamisesta luullen itsekin olevansa ponin kokoinen. Sen selkä jännittyi kaarelle ja pää kohosi uhmakkaasti pystyyn. Tassut töpöttivät rytmikkäästi maata. Olen nähnyt ihmisten käyttäytyvän samoin mielenkiintoisen ja haastavan tuttavuuden kohdatessaan.

Iltapäivällä kylvin vastamyllättyyn multaan nurmensiemeniä ja rakensin hirsisaunalta kivipolun lammenrantaan. Lounassaunan löylyistä hyppäsin kirpeän kylmään veteen ja kauhoin kesänviimeisiä uimarivetoja kohti vastarantaa. On ihanaa kokea kaksi syksyä, ensimmäinen itäinen täällä Parikkalassa pari viikkoa etelää aikaisemmin. Toisen syksyn elämme Helsingissä, jossa syyskesän lämpimäisiä päiviä riittää vielä pidempään.

Huomenna etsin paikkaa kahdelle puskatulokkaalle ja kylvän tulppaanin sipuleita. Jossakin välissä kirjoitan alkukappaletta seuraavaan kirjaani, joista yhdellä on työnimi "pesäkuumetta". Ajattelin kokeilla kirjoittaa tuttavapiirin pesähaaveista novellikokoelman. Katsotaan onko kuumeesta kirjaksi asti.

Ps. Huomenna näen viimeisen kerran Brändikkään ennen painoa. Jännittää!

Märkiä unia unelma-asunnoista

Yöllä erämajan valtasi lämmin kostea sääkummajainen, joka hyökyaallon lailla sai hirsimökin tuntumaan viidakon siimeksessä kyyhöttävältä savimajalta. Kosteaa ilmaa puhkui sisään majan ikkunanpielistä ja pellavariveellä tukituista hirsienväliköistä. Nukuin pahaa-aavistamattomana kunnes uniini alkoivat tunkeutua..

ei märkiä unikuvia, vaan painajaismainen taistelu ystävättären perheen kanssa samasta unelma-asunnosta. Joka ei ollutkaan mikä tahansa kerrostaloläävä, vaan 1900-luvun alun jugendvuosien taidonnäytteenä tunnustetun talon ovenkahvatkin olivat päällystetty vanhoilla valokuvilla, joissa kiireettömät valkopukuiset hahmot pyöräilivät pitkin Pariisilta näyttävän Helsingin katuja. Miksi joku oli nähnyt niin paljon vaivaa vuoratakseen ovenkahvat valokuvilla, jäi epäselväksi mutta tyylitietoinen ystävättäreni rakastui juuri tähän järjettömään yksityiskohtaan. Minä taas kiinnyin maapallon kartaksi maalattuihuin, tassuammeellisen jättikylpyhuoneen seiniin ja peiliin, jossa pelilasin tilalla oli postimerkinkokoisia sinivalkeita kaakeleita, joissa lueteteltiin kaikkien suomen talonpoikaissukujen vaakunat.

Sääkummajaisen kostuttama mökki oli kostea ja hikinen pätsi, mutta en aluksi tajunnut mitään vaan kamppailin unessa omantunnon kanssa liian paksu peite kurkun ympärille kiertyneenä. Mietin pitäisikö minun soittaa ystävättärelle että taistelimme samasta pesäkolosta? Niinhän olimme sopineet oikeassa elämässä tekevämme! Ystävätterellä on monta lasta ja tarvitaan monta huonetta. Minun perheeni on pieni, mutta monta huonetta tarvitaan taulujen, kirjojen ja muiden hullutusten levittämiseen.

Uni loppui kun en saanut enää kuristajapeiton alta happea ja pääni oli hikikarpaloiden koristama. Heräsin sumuiseen aamuun ja muistin että tänään on viikon koho kohta, kun Hesarin asuntoliite eli pesäuutiset ilmestyy.

Ps. Osasyy painajaisiin saattoi olla Brändikäs-kirjan käsikirjoitus, joka katseli uniani maakuukamarin kirjahyllystä...