Kylmää kyytiä kalatukun varjossa
Marimekon kesänäytös 2011 torstaina Helsingin Kukkatorilla oli aluksi hyytävän kylmä, sitten kaunis ja kesy. Taikaa oli vain vilahdus, mutta silti näimme uutta. Sörkän Kukkatukun sisääntulossa heti Äyriäistukun ja makkaratehtaan vieressä oli pakastealtaan tunnelmaa, sillä lämpötila oli jäätävä. Halusin ostaa mm villahousut heti!
Onneksi sisällä näytöstilassa puhaltimet puhalsivat yleisön hamosiin kuumotusta. Näytöksen avasi komea 10% omistaja-toimitusjohtaja hypistelemällä joulutähtiä erilaisia ruukkukukkia kimartavalla betonilattialla polvillaan. Oliko kyseessä yritys kosia kriittistä katsojajoukkoa?
Ainakin vastapäinen muotitoimittajien ykköskaartin rivistö tuijotti hiirenhiljaa ilmeet vakavina kuin kukkien hautajaisissa.
Marimekon vaatepuolen terävimmiksi aivoiksi nimetetyt, Kultaisella vaatepuulla juuri palkittu Mika Piirainen ja Rinne-Niinikoski duon Pia Rinne olivat ottaneet ensi Marimekon kesän 2011 haltuun. Kaipaamaan jäi jonnekin kadonnutta Nora Niinikoskea.
60-vuotta täyttävä Marimekko, alunperin ideologiadynamiitti, naistenvapauttaja ja yhteiskunnannallisen aseman, sekä villin muodin esitaistelija marimekko oli eilen kaunis ja kesy, mutta silti kasvojen kohotuksen saaneen näköinen.
Marimekon Kesä 2011 - Dramaatikkona kaipasin juhlavampaa, mutta näyttäytyi käytännöllisenä ja sofistikoituneena, kuin etelä-helsinkiläinen Hanken daami
Ohuet uudet materiaalit, himmeästi hohtavat puuvillabatistit (?) sekä uuden näköiset viisikymmenluvun keramiikasta, ja 60-luvun jäätelökesistä viitteitä saaneet Ishimoto-printit ja väritykset, sekä marimekolle aivan uuden näköiset kauniisti lasketutuva kukkaketokankaat näyttivät myyviltä, kepeiltä ja kaupallisilta.
Sisään sipsuttivat neuleet, asut, legginssit, graafisin, geometrisin kuvioin. Kuin modernia taidetta, mutta päälle pantavaa. Aivan kuin laskukaudesta toipuvassa muotimaailmassa pitääkin. Kaikki oli järkevää ja eteeristä.
Mutta missä olivat hulluus, marimekolle luonteenomainen radikalismi ja yhteiskunnallinen kannanotto? Sitä ainakin minun taistelijaluonteeni jäi kaipaamaan...
Tai edes sokerina pohjalla, show stopper tai show end showpiece, joka Madame Paakkasen aikaan saattoi olla erään miessuunnittelijan uniikki iltapuku tai kansainvälisillä muotieliitin tantereilla hääpuku? Miesten vaatteetkin olivat kadonneet. Vaadin suomi-insinööreille Nokian lentoon vapauttaa uutta uniformua, 70-luvun mm arkkitehtiuniformun tyyliin.
Marimekon valinta on olla hulluttellematta. Ja vapautumatta liikaa.
Näytöksen nukkemaisesti yksin köpöttävät, hymyttömät ja 60-luvun peruukein puetut slaavilaishenkisiin hääpäähineitä muistuttaviin kukkaseppeleihin puetut, nälkää nähneet pikkutytöt olivat tiukassa ristiriidassa toimitusjohtaja Ihamuotilan aloituspuheenvuoron kanssa. Erityisesti tuli mieleen parin vuoden takainen Mari-Mikan lupaus; oikeat naiselliset naiset näytöslavalle. Sellainen näytti seisovan koreasti ja kauniina kuin romaanin tarutar herra toimitusjohtajan käsipuolessa. Lavalta lihaa puuttui.
Mika I julisti jotenkin näin; muoti on yksinäistä, epävarmaa ja kylmää...marimekko yhdessä tekemistä. Sitä ei mallein esiintymisestä ja näytöskoreografiasta näkynyt, paitsi yhden minuutin kun kaksi pikkulasta avasi näytöksen.
Marimekko menee eteenpäin. Varovaisin askelin. Tulosparannus viittaa parempaan. Niin näytöskin. Voiko radikalismia odottaa vain alle 5 vuotiailta muoti- ja designfirmoilta? 75v. Artek ainakin yrittää!
Toisaalta pörssiyhtiöillä on taipumus hiukan pönöttää. Lisää pönöä tänään kirjamessuilla!