Ystävä houkutteli eilen musiikkitaloon Viktoria Mullovan konserttiin. Ihmettelimme musiikkitalon ylimmältä riveiltä valkoisiin pukeutunutta dramaattista pajunoksan ohutta pitkää soittajatarta. Yleisössä vilisi kulttuurin ykköskaartia ja bisneksenkerma kuohui. Tummanpuhuva musiikkitalo heräsi eloon kauniisti pukeutuneiden leidien liihottaessa pitkin rappusia.
Olen laiskamato lähtemään sillä hautaudun liian helposti kirjapinojen alle, mutta sitkeä ystävä ei antanut periksi. Ja kas, taitavan kapellimestarin johtaessa Stravinskyn kevätuhria tuntui kuin aivoihin olisi kaadettu saavi kaupalla kylmää raikasta vuoripuron vettä. Musiikki uudistaa jymähtäneet ajatukset.
Illan lopuksi nakersimme lammasmakkaroita ja tattiviipaleita Atelje Finnessä. Yön pimeydessä luimme kaupungin katuja vaeltavia nuoria kuin avoimena ammottavaa kirjaa levottomasta sukupolvesta. Miltä nuorena olo maistuikaan? HUI!
Ps. Siteerasin Wingårdia hiukan vinosti. Arkkitehti puhui empowermentista eli voimaannuttamisesta, voiman jakamisesta.